Selvitys poliisin määrärahoista paljastaa ongelmia: Poliisimäärän ylläpitoon myönnetyllä rahalla katetaan toimitilakuluja
Poliisien määrän kasvattamiseen tarkoitetut määrärahat on selvityksen mukaan alibudjetoitu.
Selvityksen mukaan tilannetta, jossa poliisille myönnetään toistuvasti lisärahoitusta tarkoitukseen, joka ei ole varsinaisen menojen kasvupaineen syy, ei voi pitää hyvänä budjetointitapana. Lehtikuva / Heikki SaukkomaaRiippumaton selvitys poliisin määrärahojen käytöstä tuo ilmi useita ongelmia. Esimerkiksi poliisien määrän kasvattamiseen tarkoitetut määrärahat on selvityksen mukaan alibudjetoitu.
Lisäksi poliisi kattaa poliisimäärän ylläpitoon myönnetyllä lisärahoituksella toimitila- ja ict-kustannusten kasvua. Selvityksen mukaan tilannetta, jossa poliisille myönnetään toistuvasti lisärahoitusta tarkoitukseen, joka ei ole varsinaisen menojen kasvupaineen syy, ei voi pitää hyvänä budjetointitapana.
Sisäministeriö ja valtiovarainministeriö teettivät ulkopuolisen selvityksen poliisin määrärahojen käytöstä. Syynä oli se, että poliisille annetut määrärahat ovat olleet jo usean vuoden ajan riittämättömät suhteessa poliisin kasvaneisiin menoihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
