Suomi rypee Kyproksen kanssa talouden pohjalla
Komissio nosti ennustettaan euroalueen ja koko EU:n talouskasvusta. Suomen ennuste laski.
Eurooppapäivää voidaan loppuviikolla juhlia useissa EU-maissa myönteisemmin näkymin kuin vuosiin. Suomen talous ei sen sijaan vielä osoita nousua. Kuva: Kari SalonenEU-komissio on laskenut ennustettaan Suomen talouskasvusta. Komissio arvioi Suomen talouden kasvavan tänä vuonna 0,3 prosenttia ja ensi vuonna 1,0 prosenttia.
Vielä helmikuussa komissio arvioi Suomen talouden kasvavan kuluvana vuonna 0,8 prosenttia ja ensi vuonna 1,4 prosenttia.
Suomen talouskasvu on komission mukaan tänä vuonna EU:n toiseksi hitainta Kyproksen jälkeen.
Euroopan taloudella paras kevät vuosiin
Komissio nosti ennustettaan euroalueen ja koko EU:n talouskasvusta. Euroalueen talouden arvioidaan kasvavan tänä vuonna 1,5 prosenttia ja ensi vuonna 1,9 prosenttia. Koko EU:n talouden arvioidaan kasvavan tänä vuonna 1,8 prosenttia ja ensi vuonna 2,1 prosenttia.
Komission mukaan Euroopan talouskehitystä siivittävät tänä vuonna muun muassa alhainen öljyn hinta, vakaa talouskasvu muualla maailmassa, euron arvon heikkeneminen ja Euroopan keskuspankin elvytystoimet.
Euroopan talous elää nyt kirkkainta kevättään moneen vuoteen, EU:n talouskomissaari Pierre Moscovici sanoo tiedotteessaan.
Suomen kolme vuotta jatkunut taantuma päättyy komission mukaan tänä vuonna. Yksityinen kulutus ja vienti kääntyvät kasvuun euron heikentymisen ja edullisten öljynhintojen tukemana, mutta investoinnit pysyvät edelleen alhaisella tasolla.
Komissio huomauttaa, että Suomen budjettivaje pysyy tänä ja ensi vuonna yli kolmessa prosentissa bruttokansantuotteesta. Samoin komissio huomauttaa, että Suomen julkisen velan osuus bruttokansantuotteesta nousee tänä yli 60 prosenttiin.
EU:n taloussääntöjen mukaan budjettivaje ei saisi nousta yli kolmeen prosenttiin bruttokansantuotteesta. Myöskään julkisen velan osuus bruttokansantuotteesta ei saisi nousta yli 60 prosentin rajan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
