Väinämöinen soittaa kannelta Parikkalan patsaspuistossa. Länsisuomalaiset kansanrunot paljastavat hänestä tuntemattomampia tarinoita. Kuva: Saara Lavi
Suomalaiset etsivät nyt juuriaan viikingeiltä, ihmettelee lännen unohdetuista kansanrunoista eepoksen kerännyt Juha Jyrkäs
Elias Lönnrot katsoi Kalevalaa kootessaan itään, Juha Jyrkäs Raunia kootessaan länteen. Ensimmäiset nelipolvitrokeiset eli kalevalamittaiset runot kerättiin Länsi-Suomesta.
Rauni-kansaneepoksen tarina alkaa Hämeen härkätieltä. Kuva: Viestimedian arkisto27.12.202515:42
Tunnetko mahtimies Väinämöisen lapset?
Tänä vuonna julkaistuun Rauni-kansaneepokseen on koottu länsisuomalaisia, unohdettuja kansanrunoja.
”Idän runoissa ei ole tietoa Väinämöisen lapsista. Hämeessä on tarinoita heistä”, kertoo teoksen koonnut sekä toimittanut kirjailija ja kansanrunotutkija Juha Jyrkäs, joka uppoutui lännen runoihin yli kolmeksi vuodeksi.
Päijäthämäläiset runot kertovat, kuinka Väinämöinen laittoi lapsensa paimeneen. Lempo nappasi heidät Hämeen syviin metsiin. Väinämöinen lähti vapauttamaan pienokaisiaan orjuudesta.
Lempo nappasi Väinämöisen lapset Hämeen syviin metsiin.
Väinämöisestä on Jyrkkään mukaan laulettu runoja kaikkialla Suomessa.
Läntisissä runoissa Väinämöisestä välittyy hyvin erilainen kuva kuin esimerkiksi Kalevalasta, Jyrkäs kertoo.
”Raunissa Väinämöinen on runoilijasoturi, joka syntyy sota-asusteissa hevosineen päivineen.”
Väinämöinen on yhdistävä tekijä Raunin ja kansalliseepos Kalevalan välillä. Pekka Kukkonen Utajärven Ahmaksen kylästä on laulanut runon, joka päätyi Kalevalan 8. runon pohjaksi. Raunissa tuo runo on 22. virren pohjana.
”Moni ei edes ole tiennyt, että lännestä on kerätty kansanrunoja.”
Jyrkäs toivoo, että Rauni-teos innostaisi ihmisiä tutkimaan paikkakuntansa kansanperinnettä ja -runoja.
Hän halusi tuoda esiin länsimurteita puhuvan Suomen historiaa.
”Länsisuomalainen kansanrunous on ollut syrjässä. Moni ei edes ole tiennyt, että lännestä on kerätty kansanrunoja.”
Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalta on kerätty Väinämöis-runoja jo 1700-luvulla eli ennen Elias Lönnrotin runonkeruumatkoja itään. Väinämöisestä kertovia runoja on säilynyt myös etenkin Keski-Suomessa ja Hämeessä.
Ensimmäiset nelipolvitrokeiset eli kalevalamittaiset runot kerättiin nimenomaan Länsi-Suomesta.
Jyrkäs on käyttänyt aineistona Suomen kansan vanhat runot -kirjasarjan vuosina 1500–1935 kerättyjä runoja länsimurteiden alueilta sekä kaivellut lisäksi kansanrunousarkiston helmiä Helsingissä.
Ensimmäiset nelipolvitrokeiset eli kalevalamittaiset runot kerättiin nimenomaan Länsi-Suomesta.
Runoja kerättiin niin idästä kuin lännestäkin etenkin 1700-luvun lopulta 1800-luvun loppuun asti.
”Kun Kalevalaa lähdettiin keräämään, aineistoa olisi ollut aika paljon saatavilla lännestäkin, esimerkiksi Hämeestä ja Parkanosta, jossa karhuloitsuja on karhupeijaisissa laulettu vielä 1850-luvulla.”
”Parkanossa karhuloitsuja on karhupeijaisissa laulettu vielä 1850-luvulla.”
Jyrkäs kirjoitti Raunin länsimurteiden piirteitä yhdistelevällä kielellä. Alueellisiin runoihin hän jätti paikallisen murteen erikoissanastoa.
Ajatuksena oli säilyttää alkuperäisten kansanrunojen henki.
Jyrkkäällä oli siis vapaammat kädet kuin Lönnrotilla, kun hän kokosi Kalevalaa aikana, jolloin Suomi ei vielä ollut itsenäinen valtio ja nationalismi vahvistui.
”Kalevalaa editoitiin siihen suuntaan, että se palvelisi poliittisia päämääriä. Vuoden 1849 laitoksen editointi etäännytti sen varsinaisista kansanrunoista.”
”Rauni on Kalevalan raivokas pikkusisko.”
”Ei tämä ihmiskunta ole mihinkään muuttunut.”
Moni ei tunne lännen kansanrunouden hahmoja ja tarinoita, sillä ne eivät ole olleet esillä paljoa.
Kaksi poikkeusta ovat Elinan surma, joka tunnetaan Vesilahden ulkopuolellakin ja piispa Henrikin surma Köyliönjärven jäällä.
Kansanrunoihin mahtuu myös seksuaalista väkivaltaa. Paavolaisen piian kosto -runo kertoo raiskauksesta. Paha saa siinä palkkansa.
Syyllisten selitykset vuonna 1786 tallennetussa runossa kuulostavat Jyrkkään mukaan yllättävän samoilta kuin pari vuotta sitten Me too -liikkeen yllättämien.
”Ei tämä ihmiskunta ole mihinkään muuttunut.”
”Sateenkaarevuus suorastaan tihkuu kansanrunoista.”
Ajan henki on Jyrkkään mukaan nyt Suomessa oikofobinen eli omaa kulttuuria pelätään tai vihataan.
”Hirveän iso osa suomalaisista on juurettomia. Sen seurauksena juuria on etsitty muista kulttuureista, varsinkin viikingeiltä.”
Lisäksi englannin kieli jyrää Suomessa etenkin pääkaupunkiseudulla.
”Omaa kieltä ja alkuperää ei kunnioiteta.”
Oman kulttuurin tuntemus on Jyrkkäästä avain sekä terveeseen itsekunnioitukseen että muiden kulttuurien kunnioittamiseen.
”Vanhoista runoista käy hyvin selvästi ilmi, että tänne on rampannut väkeä koko ajan ja suomalaisia on lähtenyt muualle. Myös sateenkaarevuus suorastaan tihkuu kansanrunoista. Nämä eivät ole muualta tulleita tai uusia ilmiöitä.”
”Pohjois- ja Etelä-Karjalaa lukuun ottamatta koko muuta Suomea on väheksytty kalevalamittaisten runojen keruussa.”
”Itämerensuomalaista kalevalamittaista runoperinnettä, johon Kalevala ja Rauni-eepos pohjaavat, on ollut ympäri Suomea”, kertoo Kalevalaseuran toiminnanjohtaja Niina Hämäläinen.
1800-luvulla, kun runojen kerääjät aloittelivat työtään, katse oli voimakkaasti itään ja Karjalaan päin.
Elias Lönnrot kiersi vuodesta 1828 alkaen erityisesti Kajaanista itään olevilla Vienan Karjalan alueilla. Kalevalamittaisen runoperinteen ajateltiin olevan tuolloin vahvin Raja-Karjalassa ja Venäjän puolen Karjalassa.
Lännessä loppusoinnilliset riimilaulut alkoivat syrjäyttää kalevalamittaa 1800-luvulla.
”Lönnrotkin sanoi, että perinne on kuollut Länsi-Suomesta ja sieltä ei kannata kerätä enää mitään.”
”Pohjois- ja Etelä-Karjalaa lukuun ottamatta koko muuta Suomea on väheksytty kalevalamittaisten runojen keruussa.”
Elias Lönnrot perheineen. Vasemmalta Thekla, Maria, Maria, Elias, Elina ja Ida Lönnrot. Kuva: Museovirasto, FinnaVanhassa Kalevalassa eli Kalevalan ensimmäisessä painoksessa, joka ilmestyi 1835, näkyy erityisen paljon Vienan-Karjalan vaikutusta.
Vuonna 1849 ilmestyi laajennettu versio eli nykyinen kansalliseepoksemme.
”Uuden Kalevalan lähdepohja on niin laaja ja monimutkainen, että lähdeaineistoa ei voi paikantaa tietylle alueelle. Lönnrot on hyödyntänyt paitsi omia muistiinpanojaan, myös muiden kerääjien aineistoa, aikaisempia Kalevala-versioita ja Kanteletarta.”
Lönnrot upotti Kalevalaan vain pienen osan tallentamastaan perinteestä. Suureen eepokseen tarvittiin sankareista kertovia runoja.
Ulkopuolelle jäivät Hämäläisen mukaan esimerkiksi eroottiset runot, jotka eivät sopineet kansalliseen tarinaan, iso osa lyyrisistä runoista ja loppusoinnulliset laulut.
Karjalan kielelle on käännetty muun muassa Tove Janssonin Vaarallinen juhannus ja Muumipapan urotyöt, Kalevala sekä Mauri Kunnaksen Koirien Kalevala. Kuva: Lari LievonenTallennetut kansanrunot ovat aivan eri asia kuin Lönnrotin Kalevala, Hämäläinen teroittaa.
Lönnrot muokkasi kansanrunoja voimakkaasti Kalevalaan. Kirjailija loi tarinoista yhtenäisen kokonaisuuden. Hän rakensi henkilöhahmot. Runoihin hän lisäsi toistoa ja tarkensi niitä. Kristinuskon piirteitä Lönnrot häivytti pois, jotta tarina viittaisi jonnekin myyttiseen alkuaikaan.
Hän muokkasi runojen kieltä jo tarinoita tallentaessaan.
”Kielen piti olla sellaista, että tuon ajan sivistyneistö pystyy lukemaan sitä.”
”Lönnrotin kädenjälki on tosi iso. Se näkyy kaikkialla.”
Eepos
Eepokset jaetaan perinne-eepoksiin, kirjallisiin eepoksiin ja suulliskirjallisiin eepoksiin.
Tällä hetkellä perinne-eepoksia eli suullisesti laulettua perinnettä on esimerkiksi Intiassa ja Afrikassa. Roomalaisen Vergiliuksen ensimmäisellä vuosisadalla ennen ajanlaskun alkua kirjoittama Aeneis on kirjallinen eepos. Kansalliseepos Kalevala puolestaan on suulliskirjallinen teos.
Eepos on laaja runomuotoinen teos, joka kertoo usein sankareista.
Kansaneepokset perustuvat kansanrunouteen.
Kansalliseepos on teos, jolla on merkitystä tietylle kansakunnalle. Kansanrunous on niissä vaihtelevan kokoisessa roolissa.
Suomen kansalliseepos on Kalevala, Islannin Edda, Tanskan Gesta Danorum ja Viron Kalevipoeg.
Nuoret karjalaisaktivistit ovat nostaneet viime vuosina esiin kysymyksen siitä, kenen Kalevala oikein on. Hämäläisen mukaan kysymys on olennainen.
”Vaikka Kalevala on suomenkielisen ja Suomessa syntyneen Elias Lönnrotin kirjoittama tarina, siinä on vahva karjalainen lähdepohja.”
Karjalaisuutta on Hämäläisen mukaan häivytetty, kun suomalaisuuden tarinaa on haluttu vahvistaa.
”Ajatus siitä, että Lönnrot hyödynsi karjalaisia runoja, kieltä ja kulttuuria luodessaan suomalaisuuden tarinan, unohtuu kokonaan.”
Kuvanveistäjä Emil Wikströmin Lönnrotin puistikkoon Helsinkiin suunnittelema Elias Lönnrotin muistomerkki valettiin Brysselissä ja paljastettiin salaa yöllä vuonna 1902. Suomi oli tuolloin osa Venäjän keisarikuntaa. Kuva: Paula LiesmäkiSuomalaiset eivät yleisesti ottaen tunne kovin hyvin Kalevalan karjalaista lähdepohjaa, sanoo Hämäläinen.
”Lönnrotinkin aikaan ajateltiin, että ihmiset ovat toisenlaisia Venäjän puolella kuin me Suomen puolella. Heitä haluttiin hyödyntää, mutta heitä ei haluttu ottaa osaksi meitä.”
Hämäläisen mukaan Lönnrot ei ajatellut karjalan kieltä eri kielenä vaan murteena.
Hän ei myöskään kokenut anastavansa karjalaista kulttuuriperintöä vaan ajatteli, että se on yhteistä suomalaista perinnettä.
Kalevalan karjalaisuutta on häivytetty, kun suomalaisuuden tarinaa on haluttu vahvistaa.
Rauni-eepos ilmestyi vastikään ja keskustelu Kalevalan karjalaisuudesta jatkuu. Ovatko kansanrunot nyt uudella lailla pinnalla?
Hämäläinen liittää ilmiön esimerkiksi karjalaisuuden ja uushenkisyyden nousuun.
”Nämä ilmiöt kasvattavat varmasti yleisempää kiinnostusta kansanrunoihin ja vanhaan perinteeseen.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
