Hallituksen tulokärki Berner, Sipilä ja Soini – presidentiksi haluavista Väyrysellä suurimmat tulot
Oppositiojohtajista eniten ansaitsi Antti Rinne.
Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.) tienasi ministereistä eniten. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARIHallituksen kiistaton tulokuningatar oli jälleen liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner (kesk.). Yrittäjätaustaisen Bernerin verotettavat ansio- ja pääomatulot olivat viime vuonna yhteensä reilut 1,52 miljoonaa. Bernerin tienesteistä noin 1,31 miljoona oli pääomatuloja. Ansiotuloja hänellä oli noin 213 000 euroa.
Yrittäjätaustainen Berner kuuluu Vallila Interiorin omistajiin.
Toiseksi eniten hallituksessa tienasi pääministeri Juha Sipilä (kesk.). Hänen verotettavat ansio- ja pääomatulonsa olivat yhteensä noin 376 000 euroa. Tuloista noin 162 000 euroa oli ansiotuloja ja pääomista tuli noin 214 000 euroa.
Hallituksen tulolistan kolmosena oli ulkoministeri Timo Soini (sin.), jonka vuosiansiot olivat noin 171 000 euroa. Soinilla ei ollut pääomatuloja.
Oppositiojohtajista eniten tienasi viime vuonna SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Hänen vuosiansionsa olivat noin 100 000 euroa. Hänellä ei ollut verotettavia pääomatuloja.
Lähelle Rinteen tienestejä pääsi myös perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho. Hänellä oli ansiotuloja noin 99 000 euroa, mutta ei lainkaan pääomatuloja.
Kolmanneksi eniten oppositiojohtajista tienasi kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah. Hänen verotettavat kokonaistulonsa olivat noin 97 000 euroa. Näistä ansiotuloja oli noin 87 000 euroa ja loput pääomatuloja.
Presidenttiehdokkaista eniten verotettavia tuloja oli viime vuonna RKP:n Nils Torvaldsilla. Hänellä oli ansiotuloja yhteensä noin 143 000 euroa. Pääomatuloja ei ollut lainkaan.
Ehdokkaista toiseksi eniten tienasi viime vuonna keskustan Matti Vanhanen. Hänen verotettavat ansiotulot olivat noin 105 000 euroa. Myöskään Vanhasella ei ollut verotettavia pääomatuloja.
Vasemmistoliiton presidenttiehdokas Merja Kyllönen sai ansiotuloja noin 102 000 euroa. Hänelläkään ei ollut mainittavia pääomatuloja.
Verotettavien tulojen perää piti istuva presidentti ja kansanliikkeen ehdokas, kokoomustaustainen Sauli Niinistö. Hänellä oli viime vuonna verotettavia tuloja noin 16 000 euroa, josta pääomatuloja oli noin 15 000 euroa ja loput ansiotuloja. Kaikki Niinistön tulot eivät näy verotiedoissa, koska presidentin palkkio ja asuntoetu ovat verovapaita. Muista tuloista presidenttiä verotetaan normaalisti.
Tasavallan presidentin palkkio oli 160 000 euroa vuodessa, kunnes Niinistön aloitteesta palkkio laskettiin huhtikuussa 2013 vuoden 2006 tasolle eli 126 000 euroon.
Vihreiden presidenttiehdokkaalla Pekka Haavistolla oli ansiotuloja viime vuonna noin 96 000 euroa. Hänellä ei ollut pääomatuloja.
SDP:n presidenttiehdokas Tuula Haatainen sai verotettavia ansiotuloja noin 90 000 euroa. Hänelläkään ei ollut juuri pääomatuloja.
Perussuomalaisten presidenttiehdokkaalla Laura Huhtasaaren tienestit olivat noin 74 000 euroa. Ne koostuivat pelkistä ansiotuloista.
Presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Paavo Väyrynen ansaitsi viime vuonna verotettavia tuloja yhteensä noin 197 000 euroa. Ansiotuloja oli siitä noin 174 000 euroa ja pääomatuloja noin 23 000 euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
