Pellervon Komulainen: Vain osuustoimintako kantaa vastuuta?
"Osuuskuntien asema markkinoilla voi kasvaa jo siksikin, että muita palveluntarjoajia ei enää alueella ole."Osuustoimintajärjestö Pellervon valtuuskunnan puheenjohtaja Timo Komulainen pyytää päättäjiä ja viranomaisia perehtymään eri yritysmalleihin. Erityisesti hän toivoo päättäjiltä ymmärrystä osuuskuntien erityispiirteille.
"Suomessa on paljon yrityksiä, joiden tehtävänä on maksimoida voiton sijasta asiakasetua", Komulainen muistutti Pellervon valtuuskunnan kokouksessa torstaina Helsingissä.
Komulainen korosti, että osuustoimintayritykset kantavat laajaa yhteiskuntavastuuta.
"Palveluverkostot ulottuvat yli koko maan ja tavoittavat kaikki yhteiskuntaryhmät."
Yhteiskuntavastuun kantamisesta ei kuitenkaan Komulaisen mielestä heru sen ansaitsemaa kiitosta.
"Nykyisessä liberalistisessa ilmapiirissä saatetaan nyt tulkita niin, että osuustoimintayrityksillä on yhteiskuntavastuuta hoitaessaan jollain tapaa haitallisen vahva asema markkinoilla ja että ne pitää laittaa suorastaan tarkkailuun ja tutkintaan."
Komulaisen mukaan tilanne ei ole osuuskuntien päätös eikä vika. "Kyllä siinä asema markkinoilla voi kasvaa jo siksikin, että muita palveluntarjoajia ei enää alueella ole. Muut vetäytyvät paremman pääomantuoton perässä rintamaille."
Komulainen myönsi, että osuustoimintayrityksillä on usein niin sanottu luonnollinen monopoli muun muassa vesihuollossa ja sähkö- ja tietoliikenneverkoissa. Kilpailijoita ei yksinkertaisesti ole.
"Luonnollisessa monopolissa on tärkeää, että se on asiakasomistajien kontrollissa, kuten osuuskunnissa onkin. Muuten tapahtuu asiakkaiden hyväksikäyttöä."
Komulainen kummeksui, että jo valtiokin näyttää epävakaalta omistajalta. Tuorein esimerkki on sähköverkkojen myyminen sijoittajille.
Komulainen ei usko, että mikään virasto pystyy valvomaan sijoittajien ostamia yrityksiä. Aina löytyy laskukaava minkä tahansa laskutuksen perusteeksi.
"Vain osuuskuntaomistus näyttää nyt olevan ainoa turva."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


