
Sää jatkuu epävakaisena, yötön yö päättyi Utsjoella
Samalla kun helteet vielä jatkuvat hetken, yöttömät yöt lähestyvät päätöstään.Tänään sunnuntaina hellettä mitataan todennäköisesti vielä Kaakkois-Suomen alueella, maanantaina laajemminkin maan itäosassa. Sää jatkuu epävakaisena, pilvisyys vaihtelee ja sadekuuroja tulee lähipäivinä laajalti. Suuren osan ajasta on toki poutaa ja aurinkoistakin.
Ensi yönä maan eteläosassa ja tiistaina maan keski- ja pohjoisosassa saadaan jatkuvampia rintamasateita. Sunnuntaiyön sateiden suhteen ennusteet ovat tarkentuneet ja nyt näyttää siltä, että runsaimmat, jopa yli 100 mm:n vuorokausisateet jäävät Viron puolelle.
Suomessa sunnuntain ja tiistain välisenä aikana sademäärä jää maan etelä- ja keskiosassa enimmäkseen 2 ja 20 mm, pohjoisessa 5 ja 35 mm välille. Sää viilenee ja tiistaina lämpötila jää maan pohjoisosassa jo alle 20 asteen, etelässä tiistain iltapäivälämpötila on 15 ja 24 asteen välillä.
Sää jatkuu epävakaisena, pilvisyys vaihtelee ja sadekuuroja tulee lähipäivinä laajalti. Kuva: Ilmatieteen laitosEilen Suomesta päättyi yötön yö pohjoisimmastakin kunnasta eli Utsjoelta. Siellä aurinko laski siis horisontin taakse ensimmäistä kertaa toukokuun 16. päivän jälkeen. Yötön yö 2024 oli Päälaen Lapissa myös lämmin: keskilämpötila oli 2,8 astetta vuosien 1991–2020 keskiarvoa korkeampi. Lämpimintä siellä oli 23.7., jolloin Kevon sääasemalla elohopea nousi 30,1 asteeseen.
Etelämpänä Suomessa yötön yö loppui jo aikaisemmin. Napapiirillä Rovaniemellä päivän pituus oli eilen 19 tuntia ja 29 minuuttia.
Vielä kun mennään etelämmäksi yöttömän yön alueen ulkopuolelle, niin maan keskiosassa Jyväskylässä päivän pituus oli lauantaina 17h 47min ja aivan etelässä Hangossa vielä tästä noin 40 minuuttia lyhyempi. Seuraavan viikon aikana päivä lyhenee etelärannikolla noin 30 minuuttia, Päälaen Lapissa lähes 75 minuuttia. Sää jatkuu lyhentyvistä päivistä huolimatta kesäisenä.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja.
Siirry tästä MT:n sääpalveluun
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






