Viisi noutajakoirarotua esittäytyySuomen metsästysmuseossa
Suomen metsästysmuseon pihamaalla Riihimäellä pääsee lauantaina seuraamaan noutajakoirien työskentelyä.
Sisätiloissa on esillä Kuljun Metsästysseuran lahjoittamia pokaaleja.
Koiran vuoden kunniaksi Metsästysmuseo ja Kanta-Hämeen noutajakoirayhdistys esittelevät viisi noutajarotua.
Näytösten lomassa koirien omistajat kertovat rotujen erityispiirteistä ja kasvatuksesta.
Museossa sisällä on vielä 21. syyskuuta asti Suomen kennelliiton 125-vuotisjuhlanäyttely Hyvää elämää koiran kanssa.
Satakunnan museon tuottamassa näyttelyssä Haukkua halki historian tutustutaan koiraan ihmisen kumppanina kivikaudesta nykypäivään.
Tamperelainen Kuljun metsästysseura lahjoitti museolle 14 hopeista pokaalia. Niillä on aikoinaan palkittu ajokoirakokeissa ja -kilpailuissa menestyneitä koiria.
Vanhimmat palkinnot ovat 1900-luvun alusta, nuorimmat 1970-luvulta.
Erikoisin palkinto on metallisin köynnös- ja lehväaihein koristeltu lehmänsarvi. Sen lahjoitti Tampereen kaupunginviskaali Verner Palander. Hän oli Kuljun metsästysseuran perustajajäsen ja pitkäaikainen sihteeri.
Kuljun metsästysseura on lahjoittanut museolle myös historiikkejaan sekä arkistonsa vanhimpia osia.
REIJO VESTERINEN
Kuljun metsästysseura on
lahjoittanut museolle myös
historiikkejaan sekä osia arkistostaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
