Tallipoika kehittyy ratsastusterapiassa
Karhuasennossa ratsastaminen ja samalla iloinen vilkutus onnistuvat kuusivuotiaalta Leevi Salolta. Oona Tuomi-Nikula (vas.) ohjaa harjoitusta maneesissa. Leo-hevosta taluttaa ratsastuksenohjaaja Piia Borén. Päivi Karjalainen Kuva: Viestilehtien arkistoKOKKOLA
Kuusivuotias Leevi Salo on kuin pieni tallipoika. Hän harjaa Leon, norjalaisen vuonohevosen, yhdessä fysioterapeutti Oona Tuomi-Nikulan kanssa. Sitten Leevi puhdistaa kaviot, valitsee satulahuovan, asettaa sen hevosen selkään ja kiinnittää terapiavyön soljet. Samalla jutustellaan leppoisasti ja kerrataan aiemmin opittua.
Oona Tuomi-Nikulan työpäivä ratsastusterapeuttina on alkanut.
Leevin kädet ojentuvat korkealle hänen harjatessaan Leon kylkiä ja asetellessaan satulahuopaa. Solkien kiinnittäminen vaatii keskittymistä, mistä Tuomi-Nikula välillä joutuu muistuttamaan.
Leevi tarvitsee ratsastusterapiaa muun muassa kehon hallinnan, tasapainon ja hahmotuskyvyn kehittymiseen. Talli on myös mainio ympäristö nostamaan aistiärsykkeille herkän sietokynnystä: on hajuja, kolahduksia ja hirnahduksia.
Maneesissa Leevi ratsastaa Leon selässä ja ohjaa sitä pujottelemaan radalla. Ratsastuksenohjaaja Piia Borén taluttaa Leoa, ja terapeutti on koko ajan vierellä.
”Taluttajan on tunnettava hevonen ja osattava ennakoida sen käyttäytymistä. Hän myös tuo hevoselle turvallisuudentunnetta”, Tuomi-Nikula toteaa.
Leeviä ei juuri tarvitse houkutella nousemaan karhuasentoon eli polvilleen hevosen selkään.
”Karhuasennossa ratsastaminen oli parasta! Tykkään myös siitä, kun mennään metsään ratsastamaan”, Leevi sanoo tunnin päätyttyä.
Hymy ei hälvene hetkeksikään. Otetaan vielä ryhmäkuva, jonka Leevi on ideoinut katsellessaan valokuvaajan työskentelyä.
Leevin isä Sami Salo kertoo pojan kehittyneen paljon kolmen terapiavuoden aikana.
”Leevi on tullut rohkeammaksi ja reippaammaksi. Tasapaino on parantunut, liikkuminen on tullut varmemmaksi. Hän myös sietää paremmin voimakkaitakin ärsykkeitä, kuten äkillisiä kovia ääniä.”
Hän arvelee, että Leevi haluaa myöhemminkin suunnata talleille ratsastamaan.
Tanja Kerola on jäänyt eläkkeelle MS-taudin vuoksi. Terapia-aamuna hänen raajansa olivat hyvin jäykät.
”Jo se helpotti, että tiesin pääseväni tänne”, Kerola kertoo.
Prizi on puoliveriruuna, jonka tasainen selkä on Kerolan mukaan kuin tehty hänelle.
”Ratsastusterapian ansiosta jäykkyys vähenee, vartalon hallinta kehittyy ja voimat lisääntyvät. Liikkuminen ja tasapaino paranevat. Samalla mieliala kohenee.”
”Kaiken kaikkiaan tämä merkitsee minulle elämänlaadun paranemista ja piristymistä. Näin jaksan arkea ja kotihommia pienen pojan kanssa. Olen tästä tosi onnellinen”, nelivuotiaan pojan äiti sanoo.
Tuomi-Nikula kävelee hevosen vierellä, kun vaelletaan metsätielle syksyiseen luontoon. Hän muistuttaa, että jo parikymmentä minuuttia luonnossa vähentää tutkitusti stressiä ja kohentaa mielialaa. Sama vaikutus on eläimillä.
”Luonnossa ratsastaminen siis moninkertaistaa terapian hyödyn.”
”Jos liikkumisessa on ongelmia, on vaikea havainnoida ympäristöä. Hevosen selässä ratsastaja vapautuu katselemaan ympärilleen ja nauttimaan näkemästään.”
Tanja Kerola aloitti ratsastusterapian fysioterapian ohessa kaksi vuotta sitten. Kela on myöntänyt hänelle 40 terapiakertaa vuodessa.
Kalajokinen Piia Vähäsalo sairastaa harvinaista perinnöllistä neurologista sairautta, joka aiheuttaa lihasheikkoutta. Hän käyttää kyynärsauvoja ja tulee terapiaan henkilökohtaisen avustajansa Sonja Kurosen kanssa.
”Minulla oli ennakkoasenne tätä kohtaan. Mietin todella, haluaisinko lähteä ratsastusterapiaan. Itselläni on parinkymmenen vuoden ratsastustausta, mutta varsinaisen ratsastuksen olen joutunut jättämään.”
”Terapia on kyllä ylittänyt kaikki odotukset ja auttanut monella tapaa. Olen oppinut uudelleen kävelemään”, hän kertoo.
Lihasheikkous vaikeuttaa kehon hallintaa ja aiheuttaa paljon kipuja.
”Kun kävelen paremmin, kipuja on vähemmän. En usko, että olisin salilla päässyt yhtä hyviin tuloksiin.”
Vähäsaloa kantaa tällä kertaa Kulti, herkkä haflingerhevonen. Vähäsalon mielestä on hyvä välillä vaihtaa hevosta. Monille taas joku kokeilluista vakiintuu ajan mittaan suosikiksi.
Ratsastusterapian päätteeksi Vähäsalo asettuu hevosen selkään poikittain asentoon, jossa selkäranka venyy ja lihakset rentoutuvat.
Hevosen selässä ihmisen nivelet liikkuvat Tuomi-Nikulan mukaan monipuolisesti ja tavalla, joka ei ole mahdollista normaalissa fysioterapiassa.
”Hevosen liikeimpulssit antavat ratsastajalle aistitiedon kautta kokemuksen kävelyliikkeistä. Talliympäristö mahdollistaa käytännönläheisen harjoittelun.”
Tuomi-Nikula muistuttaa, ettei hevonen itsessään tee terapiaa. Aina tarvitaan asiantuntevaa terapeuttia opastamaan, esimerkiksi korjaamaan asentoa tai ohjaamaan harjoituksia.
Tuomi-Nikula on työskennellyt fysioterapeuttina lähes 30 vuotta, muun muassa useissa keskussairaaloissa. Ratsastusterapian opinnot hän suoritti Östersundin yliopistossa Ruotsissa.
Kälviäläisellä Muhosen tallilla hänen käytössään on kahdeksan terapiaan koulutettua hevosta.
”Hevosilla on oltava puhdas hyvä liike ja rohkeutta toimia erillään laumasta. Niiden on oltava rauhallisia ja yhteistyöhaluisia. Säikkyjä ne eivät saa olla.”
LEENA NYGÅRD
Hevosilla on oltava puhdas hyvä liike ja
rohkeutta toimia erillään
laumasta. Niiden on oltava rauhallisia ja yhteistyöhaluisia. Säikkyjä ne eivät saa olla.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
