Yle: Valtio hassaa rahat metsäautoteihin eikä pääkaupunkiseudun raiteisiin, valittavat kuntapoliitikot
"Toki tukkien ajo on tärkeää puuhaa, mutta ei se nosta jalostusastetta, kasvata vientiä tai kansantuotetta."
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) odottaa, että valtion päämiehet kehottavat neuvottelijoita tekemään sitovan sopimuksen. Kuva: Markku VuorikariPääkaupunkiseudun johtavat kuntapoliitikot syyttävät maan hallitusta metsäautoteiden ja tukinkuljetusten suosimisesta Helsingin seudun kustannuksella, kertoo Yle.
Ylen haastattelemat poliitikot ottavat asiaan värikkäästi kantaa.
"Maan hallitus ei ymmärrä Helsinkiä tai Helsingin seudun ongelmia. Se satsaa metsäautoteiden parantamiseen pääkaupunkiseudun raideliikenteen sijaan. Toki tukkien ajo on tärkeää puuhaa, mutta ei se nosta jalostusastetta, kasvata vientiä tai kansantuotetta", luonnehtii vihreiden valtuustoryhmän puheenjohtaja Otso Kivekäs Helsingistä.
Kivekkään mukaan valtiovallan tempoilu hidastaa Helsingin seudun kehitystä. Seudun tärkeitä raidehankkeita ovat Helsingin keskustan alla kulkeva Pisararata, Espoon keskukseen ulottuva kaupunkirata ja raidejokeri.
Kokoomuksen Helsingin valtuustoryhmän vetäjä Lasse Männistö kertoo pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen olevan vastahankainen tekemään yhteistyötä metropolialueen kehittämisessä.
"Viime hallitukset ovat pyrkineet kehittämään metropolialuetta, mutta nyt on epäluuloa ilmassa. Valtiovallan pitäisi tuoda maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskeviin neuvotteluihin jotakin kouriintuntuvaa. Pisararata vauhdittaisi alueen kehitystä", muistuttaa Männistö.
Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) kiistää syytteet Ylen haastattelussa.
"Voi mahoton, ei tuohon voi muuta sanoa. Hallitus pistää vuosikausia rapistunutta väyläverkostoa kuntoon ja purkaa korjausvelkaa", Tiilikainen toteaa.
"Ja totta kai sitä rahaa kohennetaan kaikkialle Suomeen. Myös Helsingin seutu saa tästä rahasta osansa."
Hallitus esitti syyskuussa ensi vuodelle 20,4 miljoonaa euroa Länsimetron rakentamiseen ja 12 miljoonaa Pasilan ratapihan uudistamiseen. Pisararadan kustannus olisi miljardin luokkaa, josta valtio maksaisi arvioilta 600 miljoonaa euroa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

