Eduskunnassa muistellaan tänään sisällisodan kärsimyksiä
Punaisten ja valkoisten välillä käyty sisällissota kesti kolme ja puoli kuukautta ja vaati 38 000 ihmisen hengen.
Ohjelmassa on muun muassa hiljainen hetki sekä musiikki- ja lausuntaesityksiä. Kuva: LEHTIKUVA/VESA MOILANENEduskunnassa muistetaan tänään sadan vuoden takaista Suomen sisällissotaa. Kello 11 alkavaan muistohetkeen osallistuvat kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat.
Tilaisuuden ohjelmassa on muun muassa hiljainen hetki sekä musiikki- ja lausuntaesityksiä.
Tilaisuudessa muistetaan sisällissodan uhreja ja vuoden 1918 tapahtumien aiheuttamaa inhimillistä kärsimystä. Muistohetkeen on kutsuttu puolueiden ja eduskuntaryhmien johtoa, sisällissodan tutkijoita ja poliittisten nuorisojärjestöjen sekä sitoutumattomien opiskelijajärjestöjen edustajia.
Punaisten ja valkoisten välillä käyty sisällissota kesti noin kolme ja puoli kuukautta ja jälkiselvittelyineen vaati arviolta 38 000 ihmisen hengen.
Sodan alkamisesta tulee kuluneeksi sata vuotta lauantaina. Punakaartin liikekannallepano alkoi 27. tammikuuta ja seuraavana yönä punakaarti miehitti Helsingin tärkeimmät kohteet. Suojeluskunnat alkoivat 28. tammikuuta riisua venäläistä sotaväkeä aseista Etelä-Pohjanmaalla. Sodan varsinainen rintamalinja syntyi vasta noin kuukautta myöhemmin.
Sisällissota on Suomen historian ristiriitaisin tapahtuma, jonka nimityksestä on käyty keskustelua tänäkin vuonna.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
