Suomessa 252 uutta koronatartuntaa, kahden viikon tapausmäärät edelleen laskussa
Kahden viime viikon aikana tartuntoja on raportoitu yhteensä 5 533, pandemian alusta saakka 33 414.Suomessa on raportoitu 252 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Kahden viime viikon aikana on raportoitu yhteensä 5 533 koronatartuntaa. Luku on 412 tartuntaa vähemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tuolloin tartuntoja raportoitiin 5 945.
Viimeisten seitsemän vuorokauden aikana tapauksia on raportoitu 2 304. Tämä on 925 vähemmän kuin aiemmalla seitsemän vuorokauden ajanjaksolla.
Yhteensä pandemian alusta saakka Suomessa on raportoitu 33 414 tartuntaa.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen tviittasi aiemmin tänään, että positiivisten osuus alueen näytteistä viime viikolla (13.–20.12.) oli 2,4 prosenttia. Yhteensä näistä näytteistä positiivisia oli 971. Lasku on Lehtosen mukaan selvää verrattuna joulukuun aiempiin viikkoihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

