Karua luettavaa – Pöyryn raportin mukaan puupohjaiset biopolttoaineet edellyttävät verotukea pitkälle 2030-luvulle
Puupohjaisia biopolttoaineita on pakko tukea 2030-luvulle asti sekoitusvelvoitteista huolimatta, laski konsulttiyhtiö Pöyry valtioneuvostolle laatimassaan raportissa.Suomen puuvarat mahdollistavat nestemäisten biopolttoaineiden tuotannon selvän kasvun nykytasosta. Tekniikka & Talous -lehti luki Pöyry Management Consultingin valtioneuvostolle laatiman raportin biopolttoaineiden tuotannosta ja käyttämisestä. T&T:n uutisen mukaan biopolttoaineiden lisäykset edellyttävät paitsi epäsuoraa sekoitusvelvoitteen kaltaista tukea, vielä päälle tukea veronmaksajilta:
"Jotta tuotantoa voisi syntyä Suomeen, ohjauskeinojen tulisi taata selkeä markkinanäkymä edistyksellisille biopolttoaineille vähintään vuoteen 2030 tai 2035 asti", raportissa kiteytetään.
Painettu Maaseudun Tulevaisuus uutisoi samaisesta Pöyryn raportista 8. helmikuuta 2017: "Nestemäisten biopolttoaineiden tuotannon kasvulla voi olla negatiivisia vaikutuksia sellun valmistukselle ja puupohjaiselle energiantuotannolle. Pöyryn tekemän selvityksen mukaan puupohjaisten biopolttoaineiden tuotannon nouseminen nykytasolta 700 000 tonnilla ohjaisi ainespuuta pois kemiallisesta metsäteollisuudesta sekä sivutuotteita pois energiasektorilta."
Metsäteollisuuden hyvän vireen myötä myös sivutuotepohjaisen bioenergian ja nestemäisten biopolttoaineiden tuotantoa voidaan kasvattaa, mutta tähän tarvitaan selvityksen mukaan uusia ohjauskeinoja.
Puuta raaka-aineena käyttävien biopolttoainelaitosten kustannukset ovat selvästi korkeammat kuin kilpailevat, jo toiminnassa olevat vetykäsittelyyn perustuvat kehittyneiden biopolttoaineiden valmistusvaihtoehdot.
"Korkeimmillaan tuotantokustannukset ovat olkietanolissa, jota tekniikkaa muun muassa Chempolis edustaa. Samoihin lukemiin yltää Fischer-Tropsh-diesel, jota kiinalaisomisteinen Kaidi Kemissä kaasuttaisi", T&T kirjoittaa. Perinteiseen dieseliin verrattuna nämä ovat 3–5 kertaa kalliimpia.
Työllisyyden osalta kasvava biopolttoaineiden tuotanto loisi Suomeen noin tuhat työpaikkaa suorasti tuotantoon ja epäsuorasti toimitusketjuun. Kun huomioidaan vähennykset muilla metsäteollisuuden sektoreilla, nettovaikutus jää vain noin 80 henkilötyövuoteen.
Pöyry toteutti selvityksen osana energia- ja ilmastostrategian taustaselvitystä ja valtioneuvoston vuoden 2016 selvitys- ja tutkimussuunnitelmaa.
Tekniikka & Talous 31.3.2017: Puubiopolttoaineita tuettava massiivisesti jopa vuoteen 2035
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

