Viljelijöiden kärsivällisyys alkaa loppua: ”Ei ole mitään järkeä yrittää leikata peurakantaa, kun ruokinnalla samaan aikaan vahvistetaan lisääntymiskykyä"

Valkohäntäpeura tuotiin Suomeen Yhdysvalloista. Pohjois-Amerikkaan muuttaneet siirtolaiset halusivat lahjoittaa entiseen kotimaahansa uuden riista­eläimen. Hieman vajaassa 100 vuodessa kanta on kasvanut paikoittain niin suureksi, että se aiheuttaa huomattavia ongelmia. Kuva: Riistakamera

Peurakanta on tiheimmillään Pohjois-Hämeessä. Kuva: Jukka Pasonen

Ylitiheä peurakanta aiheuttaa suurta harmia Lounais-Suomessa. Peuroja on alueella niin paljon, että esimerkiksi erityiskasvien viljely on painajaismaista.

Monin paikoin valkohäntäpeuran kanta on 50 yksilöä tuhannella hehtaarilla. Tiheys nousee paikoittain lähes sataan peuraan tuhannella hehtaarilla.

Noin 90 prosenttia maatalousvahingoista sijoittuu tiheimmän peurakannan alueelle.

”Vesilahden alueella öljy- ja valkuaiskasvien viljely on lähes mahdotonta. Kauran ja härkäpavun myöhäinen korjuu aiheuttaa isot syönti- ja tallaustappiot”, Vesilahdella asuva maanviljelijä ja paikallisen riistanhoitoyhdistyksen maanomistajaedustaja Olli Tuominen kertoo.

Valkohäntäpeurojen lisäksi myös metsäkauriit ovat alkaneet aiheuttaa alueella vahinkoja. Sen on kokenut naapurikunnassa Lempäälässä asuva metsänomistaja Heikki Laurila.

”Kauriit syövät kuusen ja männyn taimista latvat. Olen seurannut tätä jo kymmenkunta vuotta”, Laurila kertoo.

Lempäälä–Vesilahden alueella peurojen metsästystä on kohdennettu viimeiset neljä vuotta voittopuolisesti naaraisiin. Vasatuotto on vähentynyt ja peuratuhot hieman helpottaneet. Samaan aikaan metsäkauriin aiheuttamat ongelmat ovat kuitenkin lisääntyneet.

Peuravahinkojen väheneminen rajoittuu sekin vain joillekin alueille. Tämän on saanut kokea Hämeenlinnan ja Akaan rajalla viljelevä Jani Hevonoja, jonka kuminakasvusto joutui peurojen ruuaksi.

”Talvella 2020 peurat tuhosivat kymmenen hehtaarin satoikäisestä kuminakasvustosta noin 80 prosenttia. Myös viljasta on löytynyt lakoamia peurojen makuupaikoilta. Olen ollut aktiiviviljelijä viisi vuotta ja koko sen ajan tilanne on vain pahentunut.”

Valkohäntäpeurasaaliit ovat kasvaneet runsaan kymmenen prosentin vuosivauhtia. Viime jahtikaudella saalismäärä oli noin 70 000 peuraa. Se oli 16 prosenttia enemmän kuin edellisen kauden ennätyksellisen suuri saalis.

Vaikka kannan kasvun on arvioitu paikoin taittuneen, peurojen määrä ei ole kääntynyt selkeään laskuun. Ajantasainen tieto kannan koosta saadaan, kun Luonnonvarakeskus julkistaa ensi viikolla vuoden 2021 valkohäntäpeuran kanta-arvion.

”Metsästäjien ilmoittama arvio jäljelle jäävästä kannasta on kasvanut edellisestä arviosta. Myös liikenteessä onnettomuuksien määrä on kasvanut 6 267 kolarista 7 242 kolariin, vaikka liikennesuorite oli koronavuonna tavallista pienempi. Todennäköisesti kanta on suurempi kuin edellisessä arviossa”, Luken erikoistutkija Jyrki Pusenius sanoo.

Vuonna 2020 valkohäntäpeuran kannan kooksi arvioitiin noin 109 000 yksilöä. Tuleva kanta-arvio on vasta kolmas laatuaan. Menetelmää kehitetään, mutta toistaiseksi arvioissa on melko paljon sekä aineistosta että mallinnustavasta johtuvaa epävarmuutta.

Ongelma on ollut tiedossa pitkään ja sitä on yritetty ratkaista metsästystä lisäämällä. Metsästäjät hakevat ja riistakeskus myöntää lupia yli tarpeen, jotta liian vähäinen lupamäärä ei olisi peurakannan leikkaamisen esteenä. Myös metsästäjät pitävät liian tiheää kantaa rasitteena.

”Julkilausuttu tavoitteemme on kannan leikkaaminen ylitiheän peurakannan alueilla. Sen eteen on tehty jo valtavasti työtä. Emme tieten tahtoen halua pitää kantaa tuolla tasolla”, Suomen Metsästäjäliiton toiminnanjohtaja Jaakko Silpola sanoo.

Peurajahdissa on alettu käyttää aiempaa enemmän ajavia koiria. Ajojen aikana on alettu metsästää sekä peuroja että hirviä. Myös karkottavien koirien käyttö on yleistynyt.

Silpola muistuttaa myös viljelijöiden mahdollisuudesta hakea vahinkoperusteista poikkeuslupaa valkohäntäpeurojen metsästykseen.

Uudet käytännöt eivät kuitenkaan juurru nopeasti. Ei myöskään ole yksiselitteisen selvää, mikä ylipäätään olisi sopiva kannan koko. Harvan kannan alueilla ihmiset saattavat pitää sopivana kolmea peuraa tuhannella hehtaarilla, tiheän kannan alueilla saatetaan sanoa sen olevan 30 peuraa tuhannella hehtaarilla.

”Olen kuullut sanottavan, että kun kannan tiheys on 30 peuraa tuhannella hehtaarilla, niiden aiheuttamista ongelmista tulee paikallinen puheenaihe. Tämä ei kuitenkaan ole tutkittua tietoa”, Silpola kertoo.

Tutkitun tiedon puute on ongelma, johon Luonnonvarakeskus hakee ratkaisua uusilla valkohäntäpeuraa koskevilla tutkimushankkeilla.

Viljelijäpuolella kärsivällisyys alkaa kuitenkin loppua. Alueelliset riistaneuvostot asettavat maaliskuussa ensimmäistä kertaa kantatavoitteet hirven lisäksi myös valkohäntäpeuralle.

”Metsästäjät tekevät hyvää työtä, mutta kantaa ei ole onnistuttu leikkaamaan. Lounais-Suomessa on alueita, joilla kanta pitäisi saada ammutuksi kolmasosaan siitä, mitä se tällä hetkellä on. Vielä ei olla edes sillä tiellä”, riista-asioihin perehtynyt MTK:n kenttäjohtaja Timo Leskinen sanoo.

MTK on ehdottanut kannan leikkaamisen vauhdittamiseksi esimerkiksi pienimmän lupa-alueen laskua 500 hehtaarista 100 hehtaariin tai peuran luvanvaraisuuden poistamista ongelma-alueella.

Metsästäjien arvion mukaan tämä ei luultavasti helpottaisi tilannetta. Metsäkauriin kohdalla luvanvaraisuuden poisto kohdisti metsästystä uroksiin. Vasatuotto ei ole laskenut ja kanta on pysynyt runsaana.

Metsästäjät ovat ehdottaneet, että esimerkiksi valonvahvistimien ja lämpökameroiden käyttö pitäisi sallia kyttäysmetsästyksen helpottamiseksi erityisesti lumettomina talvina.

”Emme vastusta mitään uudistuksia, mutta en kyllä näe lisävalon käyttöä tärkeimpänä ongelman ratkaisuna”, Leskinen kertoo.

Hänen mukaansa tiheimmän kannan alue pitää tunnistaa ja kohdistaa sinne erityistoimenpiteitä. Lisäksi eläinten ruokintaan pitäisi hänen mielestään kohtuullistaa ja vähentää tiheän kannan alueella.

”Siinä ei ole mitään järkeä, että samaan aikaan kun yritetään leikata kantaa, parannetaan ruokinnalla peurojen lisääntymiskykyä.”

Yleisen käsityksen mukaan peurojen ruokinta on kasvattanut kannan kokoa.

Talviruokintaa on harjoitettu Suomessa vuosikymmeniä.

Yhdysvalloista tuotu laji ei kestänyt Suomen ankaria talvia. Peuroja alettiin ruokkia, jotta ne selviäisivät talven yli. Käytäntö vakiintui viimeistään 1960 ja 1970-lukujen taitteessa.

Nykyisin talvet ovat etelässä leudompia ja vähälumisempia kuin viime vuosisadan puolivälissä, mutta peurojen ruokintaa on jatkettu.

Aihe puhuttaa aina maa- ja metsätalousministeriötä myöten.

”Ruokinta on noussut keskusteluun Riistakonsernin strategiapäivillä ja ministeriön koolle kutsumassa epävirallisessa hirvieläinten verotuksen seurantaryhmässä”, ministeriön Luonnonvaraosaston erätalousyksikön erityisasiantuntija Jussi Laanikari kertoo.

Hänen mukaansa on mahdollista, että ruokinta kasvattaa peurakantaa. Ei kuitenkaan tiedetä minkä verran. Ruokinnan vaikutuksesta ei ylipäätään ole tarpeeksi tietoa.

Peurojen talviruokinta herättää myös vastustusta. Espoossa asuva lääkäri Leena Kauppila on arvostellut ruokintakäytäntöjä lehtien mielipidepalstoilla ja sosiaalisessa mediassa. Valkohäntäpeurat ovat olleet hänelle riesana niin mökillä kuin kotipihassakin.

Kauppila kertoo kiinnostuneensa peura-aiheesta kolmisen vuotta sitten. Hänen mielestään talviruokinnan käytäntö on vahingollinen ja siitä pitäisi pyrkiä kokonaan eroon.

”Eläinkanta vääristyy, jos ravintotilanne on hyvä. Suomen luonto ei kestä tällaista laumaa”, Kauppila sanoo.

Kauppilan mukaan tilanne on ajautunut noidankehään, jossa suuri kanta vaatii paljon ruokintaa ja pysyy runsaan ruokinnan ansiosta suurena.

Valkohäntäpeura tarvitsee päivittäin 1–2 kiloa ruokaa. Uudenmaan valkohäntäpeurasuunnitelmassa vuodelta 2015 ilmoitetaan 25 peurayksilön päivittäiseksi vähimmäistarpeeksi 30–50 kiloa ruokaa. Ohjeen mukaan 150 vuorokautta kestävän talviruokinnan aikana 25 peuran tarvitsema ruokamäärä on kaikkiaan noin 4 000 kiloa juureksia, viljaa ja heinää.

Ruokinnan järjestämiseksi ei tarvitse hakea lupaa tai tehdä ilmoitusta viranomaisille. Ruokintapaikan perustamiseksi riittää, että asiasta sopii maanomistajan kanssa.

Talviruokinnan lisäksi käytetään myös houkutteluruokintaa, johon riittävät pienetkin määrät ruokaa. Erot talviruokinnan ja houkutteluruokinnan välillä ei kuitenkaan ole tarkkarajainen.

Peurasaalista lähes 80 prosenttia ammutaan kyttäyspaikalta, mihin eläimet on houkuteltu ruualla. Jos myös kyttäysruokinnasta luovuttaisiin, peurakannan karsimisesta tulisi entistä vaikeampaa.

Pohjois-Hämeen alueellisen Riistaneuvoston puheenjohtaja Antti Uotila kertoo, että alueella on neuvottu viimeisen parin vuoden ajan välttämään ylimääräistä ruokintaa. Ruokintaa on suositeltu käytettäväin vain eläinten houkutteluun.

”Kentältä on kuulunut puhetta, että ruokintaa olisi vähennetty. Mitään tarkkaa tietoa siitä ei kuitenkaan ole”, Suomen riistakeskuksen Pohjois-Hämeen riistapäällikkö Jani Körhämö sanoo.

Talviruokinnan mielekkyys ylitiheän kannan alueella on joka tapauksessa aihe, josta kaivataan keskustelua.

Metsästäjäliiton toiminnanjohtajan Jaakko Silpolan mukaan Metsästäjäliitto on valmis puhumaan ruokinnan käytännöistä. Hänen mielestään metsästäjillä ei ole intressiä pitää peurakantaa keinotekoisesti yllä.

”Ruokinnan käytäntöjä voidaan kehittää ja metsästäjät ovat valmiita keskustelemaan niistä”, hän sanoo.

Lue lisää:

Katso kuinka peurat ja metsäkauriit osuivat metsästäjien sihtiin maakunnassasi – saalit kasvoivat ennätyksellisesti edelliskauteen verrattuna