LÖYDÄ EHDOKKAASI: MT:n vaalikoneessa koko maan aluevaaliehdokkaat
Erä

Tältä kuulostaa, kun sudet ulvovat taajaman kupeessa Varsinais-Suomessa – alle puolen kilometrin päässä koulusta

Tiina Nuortimo oli lähdössä sunnuntaina illalla ulos koiran kanssa, kun hän havahtui susien ulvontaan. Sitä jatkui viitisen minuuttia ja osa tallentui kännykälle.

"Susia on liikkunut vuosia täällä ja lokakuussa olin ajaa yhden päällekin, mutta alkuvuonna ne ovat olleet yllättävänä lähellä entisen Yläneen kunnan taajamaa. Ulvontaa on kuulunut kolmesti muutaman päivän aikana", Tiina Nuortimo kertoo MT:lle.

Nuortimo oli sunnuntaina lähdössä koiran kanssa ulos ennen iltakahdeksaa ja havahtui ulvontaan. Hän sai osan siitä tallennettua kännykälle. Ulvontaa kesti poikkeuksellisen pitkään, ainakin viisi minuuttia, hän kertoo.

Nuortimo asuu Yläneellä Varsinais-Suomessa omakotitaloalueen reunalla, runsaan 400 metrin päässä koulukeskuksesta.

Lue lisää

Kaikista susiluvista valitettiin hallinto-oikeuksiin – valittajat vaativat metsästykseen myönnetyille poikkeusluville myös täytäntöönpanokieltoa

Ontuva susi lopetettiin Kurikassa – "Suden vammaan ei epäillä liittyvän rikosta"

Suurpetojen aiheuttamat vahingot huolestuttavat Euroopassa – "EU:n toimien puute tässä asiassa aiheuttaa vakavaa haittaa"

Maaseudun ääni viehättää yhä useampia