
Hevoset-messujen teemana viikonloppuna nuoren hevosen kehityskaari
Hevoshullut pääsevät jo perjantaina seuraamaan kolmipäiväisten esteratsastuskilpailujen karsintoja Tampereen Messukeskukseen.
Tampereen hevosmessujen areena siirtyy tänä vuonna C-halliin ja siellä nähdään kolmipäiväiset esteratsastuskilpailut sekä useita näytöksiä. Kuva: Jyri KivimäkiVuodesta 2009 lähtien Tampereella järjestetyt Hevoset-messut käynnistyy ensi perjantaina vielä messuosastojen rakentamisen ollessa käynnissä. Uuden kansallisen esteratsastuskilpailun karsinnat alkavat perjantaina kello 14.
”Yleisö pääsee viiden euron lipulla katsomaan estekilpailun karsintoja C-halliin perjantaina. Kilpailuja käydään koko viikonloppu, ja ne jatkuvat vielä tunnin sunnuntaina kello 17 jälkeen, kun messuosastot jo sulkeutuvat”, kertoo Tampereen messujen viestintäasiantuntija Nette Kivimäki.
Kolmipäiväisen kilpailun huipentaa sunnuntai-iltapäivällä Hankkija Masters -pudotuskilpailu, jonka voittaja kuittaa 1 000 euron pääpalkinnon.
Hankkija Horse Show -estekilpailuun osallistuvat sisarukset Jone ja Sani Illi. 15-vuotias Jone Illi voitti viime kesänä junioreiden Euroopan esteratsastusmestaruuden ja hänen 12-vuotias sisarensa Sani Illi etenee vauhdikkaasti kilparatsastajan polullaan. Sisarukset nähdään viikonloppuna myös Kari Nevalan esteratsastusklinikalla.
Hevosmessujen antia tänä vuonna on erittäin runsas ohjelmatarjonta. Vuoden teemana olevaa nuoren hevosen kehityskaarta esitellään näytöksissä, demoissa, luennoilla ja paneelikeskustelussa.
Messukeskuksen suurin A-halli on tänä vuonna täynnä näytteilleasettajia, joita on noin 190. Lisäksi A-hallissa on yksi esiintymislava. Näytös- ja kilpailuareena löytyy tänä vuonna C-hallista, jossa on areenan lisäksi hevosten verryttelyalue. Keppihevosharrastajien mekka löytyy E-hallista, jossa on myös kaksi ohjelmalavaa ja näytteilleasettajien osastoja.
Ensimmäiset Hevoset-messut järjestettiin Tampereella maaliskuussa 2009. Kolmipäiväiset messut keräsivät tuolloin yleisöä 6 325 henkeä. Kahden pandemiavälivuoden jälkeen viime vuonna messuille saapui 16 083 kävijää. Ennätys oli vuonna 2018, jolloin kävijämäärä kipusi 17 844 henkeen.
Uutta palvelua kuulovammaisille messukävijöille edustaa pääareenan ohjelman tulkkaus. Lauantaina kello 9.30‒13 Hankkija-areenan ohjelmassa ovat paikalla viittomakielen tulkit. Viittomakielisille ja tulkeille on varattu oma katsomonosansa areenalta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








