Merkittävä löytö: Suomenhevosten kantaori Einon jäänteet kaivauksissa esiin tien alta – kovia kokenut ori pelastettiin vanhoilla päivillään saareen Leppävirralle

Eino on tähän asti merkittävin löytö suomenhevosten varhaisvaiheita tutkivassa hankkeessa. Sen dna yritetään saada talteen hampaasta kiilteen alta. Kuva: Tuija Kirkinen, Keski-Savon Kirjapaino

Luu oli liian hento hevosenluuksi.

Myöhemmin selvisi jäännösten kuuluvan saarella muinoin eläneelle, Ajo-nimiselle koiralle.

Seuraava löytö nosti etsijöiden pulssia: maa-aineksen seasta pilkotti pitkä luu, joka sittemmin osoittautui takajalan reisiluuksi.

Einon todennäköinen viimeinen leposija oli löytynyt.

Se ehti levätä samassa paikassa yli sata vuotta, mutta häiriölle on tärkeä syy.

Luut ovat virstanpylväs suomenhevosten varhaisvaiheita kartoittavassa hankkeessa. Eino on yksi neljästä kantaoriista, joista nykypäivän suomenhevoset polveutuvat.

Jos Einosta saadaan dna, se on näytteistä tähän asti merkittävin, tutkija Karin Hemmann kertoo. Näyte yritetään saada talteen hampaasta kiilteen alta.

Einon jäänteet löytyivät tien alta. Kaivamassa Marjatta Lähdekorpi (vas.), Karin Hemmann, Tuija Kirkinen ja Roger Johansson. "Paljon suomenhevosiin liittyvästä muistitiedosta on jo menetetty. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan", Hemmann virkkoo. Kuva: Teo Kirkinen

Hemmann on luottavainen onnistumisen suhteen. "Vanhoista köysistä, harjoista ja patjan sisuksistakin on saatu hevosen dna:ta oikein hyvin."

Vuonna 1888 syntynyt Eino tunnettiin aikoinaan menestyksekkäänä juoksijana. Ensimmäisen palkintosijansa se juoksi kotiradallaan Kuopiossa. Kilvassa oli niin hyinen päivä, että tuomareiden papereiden kerrotaan jäätyneen pöytään kiinni.

Voiton jälkeen Eino ostettiin valtiolle ruununoriksi. Kyse oli harvinaisesta kunniasta: ruununorien avulla tehtiin jalostustyötä ennen suomenhevosen kantakirjan perustamista.

Eino on jättänyt liudan ravikuninkaallisia: esimerkiksi Ero-Lohko, Lohdutus ja Suhina ovat sen jälkeläisiä.

Einon linjaa kutsutaan Hippoksen mukaan myös Lohdutus-linjaksi, sillä muut sukulinjat ovat kadonneet.

"Eino on hyvin varhainen löytö. Se syntyi ennen suomenhevosten kantakirjaa", kuvailee arkeologi Tuija Kirkinen.

153-senttistä Einoa pidettiin aikanaan harvinaislaatuisena oriina: kotona se oli rauhallinen, tiellä väsymätön juoksija. Myös muita suomenhevosille tuttuja ominaisuuksia Einolla oli. Sen suvun hevoset ovat "olleet hyvin sitkeitä, ruokansa tuntevia ja pysyneet hyvässä kunnossa huonoimmillakin eväillä", kuvailee Maatalouden hevosenhoitolehti vuonna 1912. Kuva: Keski-Savon Kirjapaino

Einon muistolaatta paljastettiin Saamaisten saarella Leppävirralla vuosikymmeniä sen kuoleman jälkeen, syyskuussa 1984. Yleisössä seisoi pieni tyttö.

Tuolloin kahdeksanvuotiaan Anne Hyvärisen sydän oli särkynyt: hän oli juuri menettänyt rakkaan Eppu-suomenhevosen. Ukki oli antanut työhevosensa pois perheen loman aikana.

Hevoshullu Hyvärinen sai tehtäväksi pitää huolta Einon muistokivestä.

Juuri Hyvärisen ansiosta kantaoriin hauta lopulta löytyi. Muistokivi sijaitsee lähellä hänen lapsuudenkotiaan.

Perimätieto kertoo, että Einolle istutettiin muistomänty, jonka juurelle kärrypolun viereen se on haudattu.

Myöhemmin mänty piti kaataa, sillä tukkirekka ei sen takia päässyt kääntymään. Samalla haudan tarkka paikka hämärtyi.

Saarella asuvan Mikko Halosen isoisä omisti Einon. Hän auttoi myös etsinnöissä. Omistajasuvun jäsenet ovat aivan mahtavia ihmisiä, Hemman sanoo. "He tonkivat kaikki vanhat paperinsa ja toivat astutustodistukset 1900-luvun alusta."

Einoa etsittiin ensin kaivurilla aika isolta alueelta. Lopulta pääteltiin, että orin jäänteet ovat jääneet tien levennyksen yhteydessä tien alle.

Halonen ja kaivinkonekuski Arto Hyvärinen avasivat tien epäröimättä: pitihän se Eino löytää!

"Aika läheltä löytyi missä oletinkin sen olevan. Kun yli sata vuotta menee, jonkun metrin heittää", Halonen virkkoo. "Oli se kaikille hieno löytö, että se oikeasti on ollut olemassa. Ei ollut esi-isien vitsi!"

Hankkeen tavoitteena on selvittää suomalaisen hevosen kehittymistä suomenhevoseksi. Epäillään, että Einon suvusta löytyy isän puolelta vierasta verta. Leppävirralle on pystytetty Einoa esittävä patsas. Kuva: Karin Hemmann

Muistokivestä huolehtinut Hyvärinen tuntee myötätuntoa kovia kokenutta oria kohtaa.

Eino joutui ikävien sattumusten kautta vanhuuden päivillään pyörittämään lautalla vorokkia eli kelaa, jota käytettiin tukkinippujen kasaamiseen.

Anne Hyvärinen (rattailla) sai Aarne Piispaselta 36 vuotta sitten tehtäväksi pitää huolta Einon muistolaatasta. Nyt tehtävä on täytetty. Kuva: Eino Korhonen

Iäkäs ori työskenteli kehää kiertäen, jatkuvasti samaan suuntaan.

"Suomessa tukkia uitettiin Iisalmesta Varkauteen asti. Hevonen oli koko kesän lautalla miesten kanssa", Hyvärinen kuvailee. Sen jälkeen Eino oli kurjassa kunnossa.

Mutkien kautta se pelastettiin saareen Halosen veljesten luo. Saarella Eino sai elää viimeiset päivänsä ja kuolla arvossa pidettynä, vanhana siitosoriina.

Sen viimeinen omistaja Antti Halonen jopa kantakirjasi 22-vuotiaan Einon. Antti lopetti hevosensa itse. "Ennen lopetusta hän itki kiven takana. Se oli niin kova paikka", Hyvärinen kertoo.

Kun Eino saatiin esiin, Mikko Halonen vannotti, ettei kunniakasta hevosta jätetä enää tien alle.

Puuseppä valmisti Einolle pikavauhtia uuden, kauniin arkun, johon luut kerättiin.

Paikalle maahanpanijaisiin saapui likipitäen koko kylä.

Einon uuden haudan lähellä muistokiven kupeessa sijaitsee hevoskalmisto, jonne on nimensä perusteella haudattu tammoja.

Kantaoriille tuskin voisi löytyä mieluisampaa lepopaikkaa.

Jos hallussasi on 1800-luvun lopusta tai 1900-luvun alusta peräisin olevia jouhia tai vastaavia, ilmoita Tuija Kirkiselle tuija.kirkinen@helsinki.fi tai Karin Hemmannille karin.­hemmann@helsinki.fi. Myös hautapaikoista kerätään tietoa. Osana hanketta tutkijat ovat luoneet suomenhevosten hautapaikoista tietokannan. Yhteensä hevoskalmistoja ja -hautoja on tiedossa yli 70.

Lue lisää:

Vanhojen suomenhevosten haudat auki: ainutlaatuiselle tutkimushankkeelle myönnettiin 109 000 euron rahoitus

Suomenhevosten salapoliisit etsivät kuolleiden hevosten jouhitukoista vihjeitä menneisyydestä – "Murton vierasverisyys on ihan mahdollista"

"Suomenhevonen on suomalaisen yhteiskunnan peili"

Uusia maahanpanijaisia varten Einolle tehtiin puuarkku.