H.V. Tuurin Pariisin valloitus ei ollut pelkkää tuuria – toinen ylivoimainen ykkönen sinetöi Pohjoismaisen kisan voiton
Norjalaiset jäivät selvästi hulmuavalle liinakkoharjalle. Samalla syntyi uusi kilpailuennätys.H.V. Tuuri lunasti Pohjoismaisen kylmäverikisan kokonaisvoiton ottamalla myös torstaina ylivoimaisen ykkösen. Tällä kertaa oria ohjasti Ranskan kärkikaariin kuuluva Eric Raffin, johon valmentaja Ossi Nurmonen ei turhaan luottanut ennalta.
Lähtöä johti alusta reilulla kaulalla Wellek, mutta loppukaarteessa Raffin antoi Tuurille merkit ja ori lähti sunnuntain tapaan näyttävään kiriin. Se riitti voittoon ennen norjalaisia Magnums Othelloa ja sunnuntain kisan kakkosta Brenne Bakkeria. Wellek taipui neloseksi.
Voitto irtosi kilpailun uudella ennätysajalla 22,5a ja sillä H.V. Tuuri siis sinetöi myös selvän kokonaiskisan voiton, johon on aiemmin psytynyt Josveis kaksi vuotta sitten.
Tuuri oli pelattu selvästi lähdön suosikiksi kertoimella 1,6.
Muiden suomalaisten osana olivat jumbosijat. Teemu Okkolinin Jetsu oli kuudes ja Tapio Perttusen Vinksa seitsemäs, Terho Rautiaisen ohjastama Kukan Tutu hylättiin.
Tuurin omistaa Talli Tuurilla Mennään, jonka viidestä osakkaasta neljä seurasi molemmat oriinsa lähdöt paikan päällä. 10-vuotiaan oriin on kasvattanut Lootus-Talli Forssasta. Sitä hoitaa Tiina Turunen.
Myös Vincennesin ykköslähdössä nähtiin suomalaisväriä. Björn Goopin valmentama Tellmeastory juoksi pirteästi, mutta se juuttui loppusuoralla vailla kiritilaa keskikastiin. Sijoitus oli kuudes ajalla 14,5 / 2 850 metriä
Ruunan kasvattaja on suomalaiskimppa, jossa ovat takana muun muassa Juha Vidgren ja Tero Pohjolainen.
Katso Pohjoismaisen kylmäveriottelun toinen erä
Lue myös H.V. Tuurin kasvattajan ja omistajakimpan edustajan Marko Vuolukan haastattelu viikon vieraassa: "Koko tunneskaala läpi yhdessä päivässä"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



