
- Kuopio
Vanhan Myllyn holvissa syntyy kotitekoista tuorepastaa – puhtaasti kotimaisia raaka-aineita mielivän ei kannata vaivautua
Ravintolan sali, Guston holvi, on Kuopion vanhin tiilirakennus vuodelta 1776.Vanhassa, punatiilisessä Raninin Myllyn rakennuksessa Kuopion Satamassa sijaitseva Pasteria Sorrento hurmaa heti kättelyssä miljööllään.
Ravintolan sali, Guston holvi, on Kuopion vanhin tiilirakennus vuodelta 1776. Ikkunaton, holvikaarinen tila sopii mitä mainioimmin talvisiin, tunnelmallisiin illanviettoihin. Käyntikerrallamme taustalla vieläpä soittivat pianisti ja basisti.
En yleensä tilaa ravintolassa pastaa, ellei ravintola ole erikoistunut niihin. Pasteria Sorrentossa pastan tilaaminen on selviö, sillä tuorepastat valmistuvat samassa rakennuksessa sijaitsevassa Pasta Labissa.
Tarjoilija kertoo, että pastajauhot tuodaan Italiasta. Jään miettimään, eikö laadukasta tuorepastaa tosiaan pysty valmistamaan kotimaisista raaka-aineista.
Alkuun nautiskelemme antipastolajitelman, joka sisältää italialaisia juustoja ja leikkeleitä, pikkelöityjä kasviksia, oliiveja, hilloa ja grissinejä eli leipätikkuja. Onneksi kovien ja kuivien leipätikkujen lisäksi saamme tuoretta valkosipulileipää.
Tilaamme myös paahdettua leipää Ricotta-juustolla ja tryffelillä.
Pääruoaksi valitsen itsetehtyä linguine-pastaa kermaisella tomaatti-jättikatkarapu-nduja-simpukkakastikkeella. Nduja on mausteista sianlihamakkaraa.
Pasta on erinomainen ja muutkin seurueesta kehuvat omia annoksiaan. Yksi seurueemme jäsenistä on kasvissyöjä, joten ainoaksi ruokavalioon kelpaavaksi annokseksi jää talon linguine-pasta herkkutatti-ragùlla tomaattikastikkeessa.
Söimme juuri edellisenä iltana tatteja, mutta kuulemma Sorrenton pasta tuo vaihtelua, koska harvemmin tatteja tarjotaan tomaattikastikkeessa.
On selvää, ettei omissa valinnoissani ole kotimaisia raaka-aineita nimeksikään, koska pääosassa ovat italialaiset makkarat ja juustot sekä merenelävät, jollaisia ei Suomen vesillä ole.
Pasteriasta saa myös risottoja ja esimerkiksi naudan ulkofilettä, joka toivottavasti on kotimaista. Tiedustelin asiaa tarjoilijalta, mutta vastaus viipyi ja jäi varmistamatta.
Kaiken kaikkiaan kokemus Pasteria Sorrentosta oli hyvä. Samaan ketjuun kuuluu Kuopion alueella neljä ravintolaa hieman erilaisine painotuksineen pizzasta italialaiseen katuruokaan.
Pasteria Sorrento, Satamakatu 13, 70100 Kuopio.Artikkelin aiheet - Osaston luetuimmat









