Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Koronaviruksen aiheuttama "hamstraushysteria" tyhjentää kauppojen hyllyjä, S-ryhmä kertoo – Olarin Prismassa eilinen myynti vertautui joulun kovimpaan ostospäivään

    Myös ruuan verkkokauppa on pahoin ruuhkautunut.
    Ihmiset hamstraavat kaupoista muun muassa säilykkeitä.
    Ihmiset hamstraavat kaupoista muun muassa säilykkeitä. Kuva: LEHTIKUVA / Eija Kontio

    Koronavirus on aiheuttanut kaupoissa myyntipiikin. S-ryhmän mukaan kuluttajat ovat hamstranneet säilyviä elintarvikkeita, vessapaperia, talouspaperia ja saippuaa. Myös tuoretuotteet ovat menneet kaupaksi. Useat tuotteet loppuivat torstaina osassa kaupoista ihmisten varautuessa koronavirusepidemiaan.

    Olarin Prismassa Espoossa torstai vertautui joulun kovimpaan myyntipäivään, kertoo Prisman johtaja Juha Itkonen STT:lle.

    "Myynti oli 3,5-kertainen normaalitorstaihin verrattuna. Tänään (perjantaina) se näyttää jatkuvan samanlaisena, joten ihan tyhjäksihän tämä myymälä menee", Itkonen toteaa, mutta lisää, että Olarissa myyntiluvut ovat olleet poikkeuksellisen kovia muihin ryhmän kauppoihin verrattuna.

    "Jo tiistain–keskiviikon aikana näkyi, että nyt alkaa tapahtua. Yritimme reagoida siihen, mutta ei tavaraa millään saada tällaisella aikataululla."

    Itkosen mukaan ympäri vuorokauden avoinna olevassa Prismassa oli myös yöllä poikkeuksellisen paljon asiakkaita.

    Keskon kokemus torstailta on samankaltainen.

    "Torstai oli hyvin vilkas kauppapäivä varsinkin pääkaupunkiseudulla. Kohonneesta kysynnästä johtuen monissa kaupoissa on saattanut tilapäisesti loppua yksittäisiä tuotteita tai tuoteryhmiä hyllystä", Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli sanoo yhtiön tiedotteessa.

    Prisman johtajaa on ihmetyttänyt vessapaperin menekki. Hyllyt ammottavat tyhjillään myös nenäliinojen osalta, käsidesiä on ostettu vimmalla jo useamman viikon.

    Eilen kuitenkin kuluivat loppuun monet muutkin tuotteet.

    "Vaikka jauhelihaa oli tuplamäärä, se myytiin loppuun. Samoin leivät. Tuntuu, että niitä ostetaan nyt pakastimeen", Itkonen arvioi.

    Säilyvistä elintarvikkeista myydyimpiä tuotteita ovat olleet huonelämmössä säilyvät riisi, pasta, puurohiutaleet, näkkileipä ja säilykkeet. Prisman johtaja sanoo, että kuluttajakäyttäytymisessä on ollut havaittavissa hysteerisiä piirteitä.

    "Näyttäisi nyt siltä, että kärryt täytetään millä tahansa. Tulee sellainen hamstraushysteria, että kun rupeaa näkymään tyhjää hyllyä, niin sitten viedään ne loputkin", Itkonen sanoo.

    S-ryhmä kehottaakin kuluttajia suhtautumaan asiaan maltilla, vaikka yksittäinen tuote olisi hetkellisesti loppu. Tavaravirta kauppoihin ei kuitenkaan katkea, kaupparyhmä vakuuttaa.

    Myös Keskolta vakuutetaan, että tyhjät hyllyt eivät tulleet jäädäkseen, vaan niitä täytetään jatkuvasti.

    "Muiden maiden vastaavat esimerkit osoittavat, että alkupiikin jälkeen kysynnän voi olettaa tasaantuvan. Ruoka ja muut päivittäistavaratuotteet eivät tule loppumaan kaupoista", Keskon Akseli sanoo.

    Tukkukaupassakin koronaviruksen vaikutukset ovat alkaneet jo näkyä. S-ryhmän tukkukaupan Inex Partnersin toimitusjohtaja Jari Pousi kertoo, että tavaraa menee kautta linjan enemmän kuin normaalisti.

    "Tukkukaupan näkökulmasta tässä ei ole mitään muuta epänormaalia kuin että tilausmäärät ovat kasvaneet selvästi", Pousi sanoo.

    Varautuminen on heijastunut myös ruoan verkkokauppaan. Esimerkiksi Helsingin Ruoholahden, Espoon Ison Omenan ja Pirkkalan Citymarketeista ruokaostokset sai perjantaina kotiinkuljetuksella kotiovelle aikaisintaan ensi viikon keskiviikkona. Tavanomaisesti ostoksia voi olettaa saavansa verkkokaupasta kotiovelle viimeistään seuraavana päivänä.

    Myös S-ryhmältä kerrotaan, että verkkokaupassa käy kuhina. Kaupparyhmän nouto- ja kotiinkuljetuspalvelut ovat ruuhkautuneet suurimmissa kaupungeissa.

    "Pääkaupunkiseudulla, Turussa ja Tampereella meillä alkaa olla ensi viikon alkuviikon toimitusajat myyty jo monin paikoin loppuun", S-ryhmän digitaalisten palveluiden päällikkö Matti Torniainen sanoo.

    "On tämä uusi tilanne. Tavallisesti tilaukset saa samalle tai seuraavalle päivälle", hän jatkaa.

    Torniainen sanoo, että kaupparyhmä käy parhaillaan läpi, miten verkkokauppatoimituksia pystytään kasvattamaan. Päällikön mukaan verkkokauppabuumin voi nähdä hyvänä asiana.

    "Ihmiset haluavat varmasti hyödyntää verkkokauppaa siihen, missä se parhaiten toimii. Se kertoo myös siitä, että ihmiset ottavat tilanteen järkevällä tavalla vakavasti."

    Koronavirus ei toistaiseksi vaikuta tuotteiden saatavuuteen Lidlissä ja ruokaostoksilla käydään pääsääntöisesti normaaliin tapaan, kerrotaan yhtiön viestinnästä.

    Lidlin mukaan joitakin suurempia ostoksia on nähty parin viime päivän aikana yksittäisissä myymälöissä eri puolilla Suomea.

    "Tarkastelemme jatkuvasti tartuntatilannetta sekä oman henkilöstön että asiakkaiden näkökulmasta. Varaudumme yhdessä asiantuntijoiden kanssa huolellisesti erilaisiin tilanteisiin, joita tartuntatilanteen muuttuminen voi tuoda mukanaan", Lidl viestii sähköpostitse.

    Pidemmällä aikavälillä koronatilanne voi vaikuttaa Lidlin mukaan tuotteiden tilauksiin. Toistaiseksi vaikutuksia ei ole ollut. Muitakin välillisiä vaikutuksia saattaa tulla. Näihin Lidl kertoo reagoivansa tilanteen mukaan.