Ikävä uutinen marjayrityksille – Yle: Thaimaalaisia marjanpoimijoita ei saada tänä vuonna Suomeen
Thaimaan viranomaiset eivät päästä poimijoita lähtemään Suomeen.
Thaimaalaisten marjanpoimijoiden merkitys kaupalliselle marjanpoiminnalle on suuri. Kuva: Pekka FaliSuomeen ei tänä vuonna saada thaimaalaisia marjanpoimijoita. Asiasta kertoo Yle.
Asian vahvistavat Ylelle Marjayritys Arctic International Oy:n toimitusjohtaja Janne Naapanki, Polarica Marjahankinta Oy:n toimitusjohtaja Jukka Kristo sekä työ- ja elinkeinoministeriön hallitusneuvos Olli Sorainen.
Thaimaan viranomaiset ovat evänneet maan marjanpoimijoiden tulon Suomeen. Soraisen mukaan Thaimaan työministeriö ilmoitti tiistaina maan suurlähettilään välityksellä, ettei Thaimaa päästä poimijoita lähtemään Suomeen.
Sorainen arvioi Ylelle, että thaimaalaiset marjanpoimijat vastasivat lähes kokonaan metsiemme luonnonmarjojen poimimisesta.
Koska lopullinen päätös Thaimaan marjanpoimijoiden tilanteesta saatiin näin myöhään ja lähellä satokautta, on thaimaalaisten poimijoiden puutetta Soraisen mukaan vaikeaa korvata muiden maiden poimijoilla.
Lue lisää:
Miljoonien marjasaalis uhkaa jäädä metsiin –"Pahimmassa tapauksessa tästä tulee katastrofivuosi"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
