Kotimaa

Kiuru MTV:lle: Hallitus aikoo rajoittaa ravintoloiden aukioloaikoja uudelleen

Myöhään auki olevat ravintolat ovat Kiurun mukaan olleet yksi osasyy koronavirustartuntojen lisääntymiseen.
Kiuru sanoi MTV:lle pitävänsä välttämättömänä, että ravintoloita koskevaan sääntelyyn tehdään muutoksia. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Hallitus suunnittelee ravintoloiden aukioloaikojen rajoittamista uudelleen. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan esitys aukioloajoista tuodaan hallituksen neuvotteluihin tiistaina, kertoo MTV.

Myöhään auki olevat ravintolat ovat Kiurun mukaan olleet yksi osasyy koronavirustartuntojen lisääntymiseen.

"Epidemian kiihtymisvaihetta ajatellen pidän välttämättömänä, että myöskin ravintoloiden sääntelyiden osalta teemme muutoksia tähän nykyiseen käytäntöön", Kiuru sanoi MTV:lle.

Kiurun mukaan hän ei aio esittää ravintoloiden tai yökerhojen sulkemista kokonaan.

"Sääntelyn pitää olla välttämättömyysharkinnan pohjalta sellaista, että sen kanssa pystytään elämään."

Ravintoloiden aukioloa, anniskeluaikoja ja asiakasmääriä koskevat koronarajoitukset päättyivät heinäkuun puolivälissä. Sen jälkeen anniskeluajat ovat määräytyneet alkoholilain mukaan, eikä aukioloja tai asiakaspaikkamääriä ole rajoitettu.

Kevään poikkeusolojen aikana ravintolat olivat suljettuina huhtikuun alkupuolelta kesäkuun alkuun saakka. Vain ruuan myynti ulos oli sallittua.

Kun ravintolat aukesivat asiakkaille kesäkuun alussa, niiden aukioloa rajoitettiin kello 23:een illalla. Juhannuksen jälkeen ravintoloille sallittiin ovien pitäminen auki kello kahteen asti yöllä. Aukiolojen rajoitukset päättyivät kokonaan 13. heinäkuuta.

Lue lisää

Sote-valiokunta rajoittaisi yökerhojen asiakasmäärää enemmän kuin ruokaravintoloiden

Perustuslakivaliokunnalta tiukka lausunto ravintoloiden rajoituksista – sote-valiokunnan pohdittava, voiko rajoitukset tehdä ravintolatyypeittäin

Näitä uusia rajoituksia hallitus suosittaa koronan takia – katso suora lähetys klo 13:30

Krista Kiuru sai eduskunnan luottamuksen hallitusrintaman tuella