Lintilä: Uudet tiedot koronasta ja testaamisesta antavat aihetta tarkentaa tulkintoja matkailun tilanteesta "hyvinkin nopeasti"
Vaikutukset aluetaloudelle voivat olla suuret: riskinä jopa yli 8 000 työpaikan menetys ensi vuoden aikana.
Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (oik.) ja elinkeinoministeri Mika Lintilä ovat tavanneet tänään Lapin matkailualan väkeä Kittilässä Levillä. LEHTIKUVA / AKU HÄYRYNENElinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) katsoo, että uudet tiedot koronaviruksesta ja näytteiden ottamisesta antavat aihetta arvioida uudelleen matkailua koskevia päätöksiä ja tulkintoja.
Lintilä viittasi tiedotustilaisuudessa Levillä THL:n näkemykseen, jonka mukaan hallituksen suunnittelema tuplatestausmalli riskimaista tuleville matkailijoille ei ole tarpeen, vaan yksi koronatesti rajalla mahdollistaisi esimerkiksi viikon matkan ilman karanteenia ja toista testiä. THL:n näkemyksestä on uutisoinut Yle.
"Koska kyse on erittäin tärkeästä asiasta paikallisille yrittäjille ja Suomen matkailulle kaikkineen, toivon, että hallituksen piirissä voidaan tehdä joko uusia päätöksiä tai ainakin tarkentaa tulkintaa hyvinkin nopealla aikataululla", Lintilä sanoi.
Lintilä sanoi saaneensa Lapin-vierailulla käsityksen, että alueella on hoidettu velvoitteet hyvin ja suunnitelmat turvalliseen ja terveelliseen matkustamiseen ovat olemassa.
"Täällä on selkeästi olemassa valmius ottaa vastaan matkailijoita niin koti- kun ulkomailta. Mutta toive on täällä, että pystyttäisiin ottamaan myös yli kolme vuorokautta viipyviä matkustajia", Lintilä sanoi.
Hallituksen suunnitelmana on ollut, että uudessa, marraskuun lopulla voimaan tulevassa testausmallissa karanteeni- ja testausehdot koskisivat maita, joissa tauti-ilmaantuvuus on 25 tapausta sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana.
Raja-arvon ylittävästä maasta Suomeen saapuvan ulkomaalaisen tulisi ottaa ensimmäinen testi lähtömaassa ja toinen Suomessa kolme vuorokautta ensimmäisen testin jälkeen. Odotusajaksi hänet voitaisiin asettaa karanteeniin.
Lintilä ja kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) ovat tavanneet tänään Lapin matkailualan väkeä Kittilässä Levillä. Lapin matkailutoimijoiden ja Lapin liiton järjestämällä tapaamisella ministereitä on perehdytetty Lapin-matkailun talousnäkymiin matkailusesongin kynnyksellä.
Lintilä kuvasi matkailualan ahdingon vaikutuksia aluetaloudelle erittäin suuriksi.
"Täytyy sanoa, että tilanne on äärettömän vakava tälle alueelle, arvioissa on jopa yli 8 000 työpaikan väheneminen ensi vuoden aikana", Lintilä sanoi.
Hallituksella ei kuitenkaan tällä erää ole suunnitelmia alueen tukemiseen matkailun ahdingon vuoksi. Lintilä sanoi tiedotustilaisuudessa Levillä, että hallitus on parhaillaan tekemässä muutoksia kustannustukeen, jotta se vastaisi aiempaa paremmin muun muassa ravintola- ja matkailualojen tarpeisiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

