Hirvenliha
Hirvenlihassa on melko
mieto riistainen maku.
Maustamiseen kannattaa
varata aikaa, jotta mausteet ehtivät kunnolla imeytyä.
Lihaa ei kuitenkaan kannata ylimaustaa, jotta riistan
ainutlaatuinen maku
pääsee oikeuksiinsa.
Marinoiminen auttaa hiukan lihan mureutumista ja samalla antaa makua. Marinadin makuaineina käytetään esimerkiksi hunajaa, soijakastiketta,
etikkaa ja punaviiniä.
Hirvenlihaan sopivia
mausteita ovat esimerkiksi
rosmariini, timjami, valkosipuli, katajanmarja ja pippurit.
Sekoita hienonnetut
mausteet pieneen määrään ruokaöljyä ja hiero seos
uunissa paistettavan
lihan pintaan.
Öljy auttaa pitämään lihassyyt kiinni, eikä liha kuivu
paistettaessa. Pitkä aika
ja alhainen kypsennyslämpötila antavat maukkaamman
lopputuloksen.
Sitkeälle lihapalalle paras kypsennystapa on nesteessä
hauduttaminen palapaistin tapaan. Lisää pataan samoja mausteita kuin uunipaistiin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
