Kun esi-isämme tekivät pesäeron simpansseista, jäi seuraksemme täi – tämän kiusallisen hyönteisen kautta voi tutkia ihmisen historiaa
Juuri ilmestyneen tutkimuksen analyysit täin geeneistä antavat tukea teorioille amerikoiden eli uuden maailman asuttamisesta.
Täi elää vain ihmisessä. Se saattaa olla ihmisen vanhin loinen. Kuva: Timo FilpusIhmisen tarinan selvittämisessä on hyödynnetty kaivauksissa löytyneitä ikivanhoja luukappaleita, alkeellisia työkaluja ja tietysti vaivalla eristettyä DNA:ta eli geenejä. On muodostunut kuva, jossa nykyihminen eli Homo sapiens sapiens kehittyi muutama satatuhatta vuotta sitten Afrikassa ja sieltä sitten levisi viimeisen sadantuhannen vuoden aikana eri puolille maailmaa. Ihmisen geenien lisäksi näistä reissuista on saatu täydentävää tietoa matkakumppanin geenejä analysoimalla. Tämä kumppani on täi.
Meitä kiusaava täihän on sopiva tutkittava sen takia, että se elää vain ihmisessä. Kun esi-isämme tekivät pesäeron simpansseista runsaat viisi miljoonaa vuotta sitten, jäi seuraksemme täi. Ja halusimme tai emme, seuranamme se on pysynyt ja muuntunut niinkuin mekin. Se saattaa olla ihmisen vanhin loinen.
Juuri ilmestyneen tutkimuksen analyysit täin geeneistä antavat tukea teorioille amerikoiden eli uuden maailman asuttamisesta. Tutkimusta varten kerättiin vajaa kolmesataa päätäitä ihmisistä maapallon eri puolilta. Niiden geeneissä voitiin nähdä eroja, joiden perusteella täit voitiin jakaa ryhmiin.
Yksi ryhmä oli yhteinen Aasialle ja Keski-Amerikalle. Sen tulkittiin heijastavan väkeä, joka tuli vuosituhansia sitten Aasiasta Alaskan kautta Uuteen Maailmaan silloin kun mantereet olivat vielä maayhteydessä. Täigeenien toinen ryhmä taas yhdisti Euroopan ja Amerikan ja ajoittui aikaan noin 500 vuotta sitten. Se sopi Kolumbuksen retkiä seuraavaan aikaan.
”Meitä kiusaava täihän on sopiva tutkittava sen takia, että se elää vain ihmisessä.”
Järisyttäviä uusia paljastuksia ei ehkä tehty. Kiinnostavasti tutkijat pohtivat, miten erilaisia asioita historiasta täin geenit voisivat kertoa verrattuna ihmisen perimään. Ihmisen DNA:n polveutuminen vaatii kanssakäymistä, jossa syntyy uusi yksilö. Täit sen sijaan voivat siirtyä kamman ja vaatetuksen välityksellä ja tappelussakin tai muunlaisissa kohtaamisissa, joissa ihmiset eivät lisäänny. Paljastuisiko näin jotain uutta ihmiskunnan historiasta.
Näitä sietää ajatella, kun listimme päiväkodista tai koulusta saatuja täitä ja saivareita kullanmurujen tukasta.
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
