Hellan kulmalla Rahkauskoinen elimistöni pomppii
Lapsuusvuosinani rahka tarkoitti minulle yhtä kuin paksun kermavaahdon, perusrahkapurkin ja pakastemansikoiden tuhtia sekoitusta.
Erityisesti mummuni suosi tätä herkkua. Muistan sunnuntait, kun hän tuli vierailulle kassissaan aina nuo kolme tarveainetta. Tietenkin seokseen lisättiin vielä runsaasti sokeria.
Niistä ajoista juontaa kestorakkauteni rahkaan.
Opiskelukaverilta opin rahka- ja kermaviilipurkillisten yhdistämisen – ja siihen puolukkasurvosta. Edettiin helpompaan ja kevyempään suuntaan.
Elämä oli yksinkertaista: rahka oli rahkaa ja muut tuotteet muita tuotteita.
Nykyään puntaroin markettien hyllyillä, mitähän tekisin sitruunarahkasta, sopisiko yhdistelmään sittenkin paremmin vanilja tai appelsiini, kenties joku kausimaku, kuten luumu-
kaneli tai päärynä-kinuski. Entä pehmeät ja kovat rahkat? Mitä mihinkin?
Juhlat ovat olleet sitä makoisammat, mitä useamman mausterahka- ja tuorejuustopurkin olen ostanut, sekoittanut, vatkannut, hyydyttänyt, jäädyttänyt tai muuten vain asettanut tarjolle.
Silti olen jo täysin vakuuttunut rahkasta myös arkituotteena.
Syksyn kuntoilukauden alettua huomaan, että elimistöni oikein huutaa hapahkon maitotuotteen perään. Proteiini-
sanalla myytäviä rahkoja olen perusarkipuuskuttajana
vältellyt, olen pitänyt niitä liiaksi urheilun palautusjuomia muistuttavina tehotuotteina.
Äskettäin kokeilin kodikkaan näköisiä rahkan ja jugurtin yhdistelmiä. Raikkaudessaan ne päätyivät ostoskoriini toisen ja kolmannenkin kerran.
Rahkassa on maagista vetovoimaa, enkä ole
rahkauskossani yksin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
