Pikkukalat ruokavaliossa saattavat pienentää syöpäkuoleman riskiä, mutta ne on syötävä päineen, ruotoineen ja sisälmyksineen
Muikut, silakat ja särjet nousevat ruokavaliossa arvoon arvaamattomaan syöpäkuoleman riskiä ajatellen.
Pienistä kaloista saa hyvin kalkkia, magnesiumia, A- ja D-vitamiinia sekä tietysti terveellisiä omega-3-rasvahappoja, jos ne syö ruotoineen, päineen ja sisälmyksineen. Kuva: Jutta MykräMeitä pommitetaan tympääntymiseen asti tiedoilla siitä, mitä pitää syödä pysyäkseen terveenä ja pitkään elossa. Yleensä neuvot sisältävät laajan valikoiman terveellistä ravintoa, kuten vaikkapa ohjeet välimerellisestä dieetistä.
Eräs japanilainen tutkimus keskittyy yhteen kirjaimellisesti pieneen asiaan, pienten kalojen syömiseen. Japanissa perinteisesti syödään erilaisia sikäläisiä pikkukaloja kokonaisina ruotoineen päivineen.
Tulosten mukaan pikkukalojen syönti pienensi syöpäkuoleman ja yleensä kuoleman riskiä. Tämä voisi kiinnostaa meitä suomalaisia, jotka nautimme muikkuja, silakoita ja nykyään särkiäkin.
Laajaan tutkimukseen osallistui noin 80 000 aikuista, joita seurattiin yhdeksän vuoden ajan. Ruokavaliota udeltiin kyselyin, joissa myös pikkukalojen syönnin yleisyyttä selvitettiin.
Seurannan aikana osallistujista kuoli noin 2 500, joista 1 500 menehtyi syöpään. Kuolemien yleisyyttä verrattiin ryhmissä, joissa pikkukaloja oli syöty harvoin, alle kolme kertaa kuukaudessa, 1–2 kertaa tai yli kolme kertaa viikossa.
Harvoin syöjiin verrattuna kaikissa muissa ryhmissä yleensä kuoleman riski ja syöpäkuoleman riski oli noin kolmanneksen pienempi – kummallista kyllä vain naisilla.
Japanissa pikkukaloina syödään 10–15-senttisiä lajeja.
Miehilläkin suuntaus oli tosin näkyvissä, mutta erot eivät olleet tilastollisesti merkitseviä. Ehkä yllättäen sydäntauteihin kuolemisessa ei ollut eroa.
Tutkijat sulkivat analyyseissään pois esimerkiksi tupakoinnin, lihavuuden ja alkoholin mahdolliset tuloksia häiritsevät vaikutukset.
Pienistä kaloista saa hyvin kalkkia, magnesiumia, A- ja D-vitamiinia sekä tietysti terveellisiä omega-3-rasvahappoja, jos ne syö ruotoineen, päineen ja sisälmyksineen. Esimerkiksi kalkki on ruodoissa hyvin imeytyvässä muodossa.
Japanissa pikkukaloina syödään 10–15-senttisiä lajeja, mutta myös aivan pieniä 3–5-senttisiä eri tavoin valmistettuina tai säilöttyinä. Niiden pyydystäminen on ympäristöä säästävää, eikä niitä ylikalasteta.
Elohopeaakin niissä on vähemmän kuin isoissa kaloissa. Meillä tarjolla ovat muikut, silakat, kalakukot ja järkisärki. Miksei kaupan sardiinitkin?
Askarruttamaan jäi, miksi teho näkyi vain naisilla. Selitystä eivät tutkijat tarjonneet, mutta arvelivat osasyyksi erot sukupuolten erilaisissa syövissä.
Lähde: Public Health Nutrition online 03 May 2024
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






