Mainos: Kattokeskus

Katto pitää lämmön sisällä – tarkista katon kunto ennen talvea

Katon kunnosta huolehtiminen on yksi tapa välttää lämpöhävikkiä ja pitää energialasku kurissa. Jos kattoa ei ole tarkistettu pitkiin aikoihin, se kannattaisi tehdä vielä ennen talvea ja varmistaa, ettei oman talon katon kautta karkaa lämpöä harakoille.

Kaikesta rakennuksiin käytettävästä energiasta lähes puolet kuluu lämmittämiseen. Sitä voi kulua huomattavasti enemmän, mikäli katto ei ole kunnossa ja lämpöä pääsee karkuun.

Selittämättömän suuri energialasku voi kieliä ongelmista katossa. Talven lähestyessä ja sähkön hintojen kivutessa kohti taivaita kannattaa siis tarkistaa, ettei katon kautta karkaa lämpöä taivaan tuuliin.

Erityisesti iäkäs, yli 25-vuotias katto, on syytä tarkistuttaa ammattilaisilla jo ennen pakkasia. Lämpöhävikin syitä voi olla monia, mutta yleensä vanha katto vaatii huomiota.

– Ikääntyvän katon materiaalit alkavat antaa periksi. Aluskate on vanha tai joskus jopa puuttuu kokonaan. Tiili tulee iän myötä huokoiseksi ja alkaa vuotamaan. Peltikatto on saattanut ruostua puhki, kertoo Janne Lehtola Kattokeskuksesta.

Vaikka katto olisi nuorempi, mutta on jäänyt ilman säännöllistä huoltoa, se kannattaa tarkistuttaa ennen talvea.

– Jos kattoa ei ole huollettu, eli putsattu kattoa ja rännejä irtoroskista sekä korjattu rikkinäisiä vesikatteen osia, se voi alkaa vuotamaan. Huollon yhteydessä laitetaan yleensä myös sammalenestoaine tai muu huoltopinnoite, Lehtola kertoo.

Jääpuikot paljastavat lämpövuodon

Katon lämpövuodon voi huomata erityisen hyvin kelien kylmetessä.

– Parhaiten lämpövuodot tulevat esiin talvella. Jos on pakkasta, katossa näkyy sulakohtia merkkinä lämpövuodoista, kertoo Lehtola.

Myös räystäällä näkyvät jääpuikot kielivät siitä, että katolta karkaa lämpöä hukkateille.

– Jääpuikot kertyvät räystäälle, koska lumi ja jää sulavat lämmön vaikutuksesta ja jäätyvät uudelleen puikoiksi katon reunoilla, Lehtola kuvailee.

Näin katon kunto tarkistetaan

Katon kuntoa olisi hyvä seurata kahdesti vuodessa. Silmämääräisen tarkistuksen voi tehdä itsekin – jos tohtii kivuta katolle. Katon kunnolle haastavin ajankohta on kevät, kun lumet alkavat sulamaan, joten ainakin sen jälkeen katon kunto kannattaisi tarkistaa.

– Itse voi käydä katsomassa, että vesi ei valu mistään raosta sisään ja katto näyttää samalta kuin edelliselläkin tarkistuskerralla, Lehtola neuvoo.

Entä näkyykö peltikatossa ruostetta tai onko tiilikaton tiiliä rikki? Kannattaa ottaa kuvia katosta, niin voi helposti vertailla katon kuntoa eri tarkistuskerroilla. Jos jokin on muuttunut, kannattaa kutsua asiantuntija tarkastelemaan tilannetta lähemmin.

Riskikohdat tutkitaan tarkasti

Läpiviennit ovat katoilla yleisin ongelmakohta, esimerkiksi savupiippujen ja tuuletusputkien juuret.

– Myös taitekohtien, kulmien ja liitoksien tiiviys tulee tarkistaa, Lehtola listaa.

Yläpohjasta eli katon alapuolelta tutkitaan, näkyykö vuotoja ja kiertääkö ilma.

– Tuuletus on todella tärkeää yläpohjassa. Ilmanvaihdon puutteesta kertoo, että ilma seisoo eikä yläpohjatilassa tunnu tuulenvirettä. Jos tilassa taas näkyy päivänvaloa, jostain pääsee ilmaa ja tuuletus todennäköisesti toimii, Lehtola neuvoo.

Helpoimmalla pääsee, kun kutsuu Kattokeskuksen ammattilaisen tarkistamaan katon. Silloin myös diagnoosi on varmasti oikea. Tarkastuksen yhteydessä katon rakenteet kuvataan ja dokumentoidaan.

– Tarkistamme rakenteiden kantavuuden, aluskatteen kunnon, läpivientien tiiviydet ja eristykset. Eristeistä etsitään kosteuden jättämiä jälkiä, sillä jos ilma ei kierrä, kondenssivedestä voi kertyä kosteutta, vaikka varsinaisia vuotoja ei olisi. Kosteaan eristeeseen alkaa muodostua epäterveellistä kasvustoa, Lehtola selittää.

Onko kattosi jo 25-vuotias?

Jos oman katon kunto alkaa mietityttää, kannattaa ottaa yhteyttä Kattokeskuksen asiantuntijaan ja tilata katon tarkastus. Jos 25-vuotiaalle katolle tehdään perustarkastus, siitä ei veloiteta mitään. Mikäli katto on korkeasta iästään huolimatta vielä kunnossa, asiakas saa raportin, ja katon kuntoa voidaan seurata.

– Uudemmissa katoissa tarkastus tehdään yleensä kausihuollon yhteydessä. Siinä katolta ja sadevesikouruista poistetaan roskat, vaihdetaan rikkoutuneet tiilet ja mahdollisesti pinnoitetaan vesikate, Lehtola kertoo.

Kattotarkastuksen saa paikalle myös todella nopeasti.

– Jos katolle tapahtuu jotain yllättävää, eli se vaikka alkaa vuotamaan äkisti, päivystysajan voi saada jopa seuraavalle päivälle.

Lisäeritys parantaa talon energiatehokkuutta

Kattokeskuksen kattoremontti on avaimet käteen -kokonaisuus, joka kestää noin viikon. Remontin aikana voi asua kotona.

– Yleensä kattoremontti sisältää koko paketin, jossa vanha katto puretaan ja uusi kattorakenne asennetaan ruoteineen, aluskatteineen ja vesikatteineen. Samalla uusitaan sadevesijärjestelmät, kourut ja kattoturvatuotteet, Lehtola kuvailee.

Kattoremontin yhteydessä on mahdollista asentaa lisäeristys, mikä parantaa talon energiatehokkuutta.

– Lämpö nousee ylöspäin, joten mitä paremmin katto on eristetty, sitä paremmin lämpö pysyy talossa, Lehtola sanoo.

Kattoremontti maksaa keskimäärin 20 000 euroa. Laske kattoremontin tarkempi hinta tästä.

Näin katon energiaremontti etenee

1.Käydään katto läpi ja arvioidaan sen kunto, eristeiden vahvuus ja tuuletuksen toimivuus.

2.Suunnitellaan tarvittavat korjaustoimenpiteet, joista annettaan kirjallinen tarkka selonteko hinta- ja aikataulutietoineen.

3.Suoritetaan kaikki tarvittavat rakenteiden korjaustyöt.

4.Asennetaan lämpöeristeet laadukkailla levy- tai puhallustuotteilla.

Kattokeskus, kattokeskus.fi

Mainos: Kattokeskus

Lue lisää