EU haluaa rajoittaa suurpetojen kannanhoidollista metsästystä – Suomi vastustaa aikeita
Ministeri Jari Leppä vaatii, että Suomi saa säilyttää kansallisen liikkumavaran metsästyksessä.
Nykyistä kannanhoidollista poikkeuslupamenettelyä koskevan artiklan tulkintaan olisi komission esitysluonnoksen mukaan tulossa tiukennuksia kauttaaltaan. Se vaikuttaisi sekä karhujen että ilvesten metsästykseen. Kuva: Markku VuorikariEuroopan komissio esittää rajoituksia suden, ilveksen ja karhun metsästykseen.
Esitysluonnoksen taustalla on luontodirektiivissä tiukasti suojeltuja eläinlajeja käsittelevän tulkintaohjeen päivittäminen. Sudelle esitetään kokonaan uutta liitettä.
"Kansallisen liikkumavara kaventaminen suurpetojen kannanhoidolliseen metsästykseen liittyen ei käy Suomelle." Tällaiset terveiset välitti maa- ja metsätalousministeri Jari Lepän puolesta MT:lle ministerin erityisavustaja Teppo Säkkinen.
Säkkisen mukaan ministeriössä on ollut tieto komission esitysluonnoksista koskien luontodirektiivin tulkintaohjeen päivittämistä.
"Nyt tehdään vaikuttamistyötä ja yhteistyötä muiden jäsenvaltioiden kanssa. Erityisesti ruotsalaisten, mutta myös ranskalaisten, saksalaisten ja itävaltalaisten suuntaan. Valmistelusta vastaavalle komission virkamiehelle Suomen kanta on tehty myös selväksi."
Säkkinen vakuuttaa, että ministeriö valmistelee esitysluonnokseen tiukan lausunnon.
Nykyistä kannanhoidollista poikkeuslupamenettelyä koskevan artiklan tulkintaan olisi tulossa tiukennuksia kauttaaltaan.
"Suurimmat vaikutukset kohdistuisivat erityisesti karhun ja ilveksen kannanhoidollisiin poikkeuslupiin. Komissio on esittämässä, että kannanhoito ei olisi enää nykyisin perustein mahdollista", kertoo maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sami Niemi.
Vahinkoperusteisten lupien osalta tulkinnan tiukentuminen ei ole niin voimakasta kuin kannanhoidollisten lupien osalta. Tiukennuksia komissio kuitenkin esittää myös niihin, Niemi jatkaa.
"Komissio on tehnyt luonnonsuojeludirektiivien toimivuustarkistuksen perusteella omia johtopäätöksiä, ja EU-parlamentti antanut suosituksia, joiden perusteella luontodirektiiveihin haluttaisiin lisää joustavuutta. Johtopäätöksistä ja suosituksista huolimatta joustavuutta ei nyt olla lisäämässä, vaan päinvastoin."
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
