Metsänomistajan viikon viisi tärkeää uutista: Lakko vaikuttaa hakkuisiin, tyytyväisyys puukauppoihin kasvussa
MT Metsä julkaisee lauantaisin koostejutun viikon tärkeimmistä metsäuutisista.
Osa metsäkoneurakoitsijoista on aikaistanut kelirikkotauon aloittamista lakkojen johdosta. Kuva: Johannes TervoJos et ole ehtinyt seurata uutisia tällä viikolla kovin aktiivisesti, niin ei hätää! MT Metsä julkaisee lauantaisin poiminnat viikon ajankohtaisista ja tärkeistä metsäuutisista.
1. Saksalainen metsävaikuttaja on varma: EU:n unelma ennallistamisesta kutistuu vielä omaan mahdottomuuteensa
Eurooppalaisten metsänomistajien kattojärjestön varapuheenjohtaja ei halua EU:lle metsäkomissaaria, koska valta metsistä kuuluu jäsenmaille. Ensimmäinen juttu on tilaajalle, toinen vapaasti luettavissa.
2. Lakko on saanut osan metsäkoneyrittäjistä aloittamaan kelirikkotauon aikaistetusti
Kelirikkokausi alkaa jo vaivata metsäalan korjuuketjuja Etelä-Suomessa. Myös sahojen pysäyttäminen rajoittaa alan toimintaa. Jutut tilaajalle.
3. Tavaraviennin arvosta viidennes tulee edelleen metsästä
Metsäbiotalous työllisti vuonna 2022 suoraan noin 66 000 henkilöä eli 2,4 prosenttia koko Suomen työllisistä. Juttu on tilaajalle.
4. Tutkimus paljasti – juurikäävän ja kirjanpainajan välillä merkittävä yhteys
Havupuiden lahottajasieni juurikääpä sekä tuhohyönteinen kirjanpainaja aiheuttavat vuosittain merkittäviä tuhoja Euroopan metsissä. Ensimmäinen juttu on tilaajalle, toinen vapaasti luettavissa.
5. Nämä metsänomistajat ovat tyytyväisimpiä puukauppoihinsa
Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan on kasvussa. Puukauppoihin metsänomistajia kannustaa kantohintojen nousu, selviää kevään Metsätutka–kyselystä. Jutut tilaajalle.
Tiesitkö, että voit tilata MT Metsän erikseen omana pakettinaan? Digin lisäksi tilaukseen voi yhdistää kuukausittain ilmestyvän MT Metsä -ajankohtaislehden.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.
Lue lisää viikon ajankohtaisista metsäaiheista:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat




















