Aarteen lukija kertoo, mitä metsä on opettanut hankintahakkaajalle ‒ ”Talvinen metsä on armoton, jos vahinko sattuu”

”Kuusi, jonka oksat yltävät lähes maahan asti, on hyvä suoja sateilta”, kirjoittaa Paavo Laajalahti. Kuva: Jarkko Sirkiä

Tammikuisen yön pimeys alkaa siirtyä syrjään aamuhämärän tieltä, kuu yrittää valaista maisemaa pilviverhon takaa. Kylmä tuuli saattelee minut metsän suojaan. Kävellessäni kohti hakkuutyömaata tunnen tulleeni eri maailmaan. Täällä eivät tuulet tunnu, metsä ottaa tulijan suojaansa. Metsässä tunnen olevani kaukana hälinästä ja kiireestä, mieli rauhoittuu ja sielu lepää.

Hankintahakkaajan työmaalla on taukojen aikana hyvä olla jonkinlainen sateensuoja pään päällä. Tuuheaoksainen kuusi on suojanani tällä hakkuutyömaalla. Kuusi, jonka oksat yltävät lähes maahan asti, on hyvä suoja sateilta. Tämän kuusen suojissa olen syönyt eväitäni ja tankannut sahani. Alaoksat olen karsinut siltä kohdin, jossa vietän taukojani, ja laittanut oksat suojaksi lumiselta ja jäiseltä maalta.

Jos on ollut sellainen hakkuupalsta, jolla ei ole kuusia, olen käyttänyt suojana pientä kevytpeitettä. Muutama keppi pystyyn, niiden varaan olen levittänyt peitteen. Jos on lunta, olen potkinut sitä painoksi alahelman päälle, jotta tuuli ei vie peitettä mukanaan. Lisäksi olen käyttänyt istuinalusena solumuovista routamattoa, se lämmittää mukavasti ahteria.

Taukotakki on ehdoton varuste taukojen aikana. Itse olen käyttänyt vanhaa, paksua talvitakkia. Parin kolmen talven jälkeen kierrätetyn takin voi hyvillä mielin laittaa pois käytöstä.

Metsä, talvi, lumi ja pakkaset ovat opettaneet, että repussa pitää olla varakäsineet ja villasukat. Turvakenkien täytyy olla talvisaikaan hieman isompaa kokoa kuin kesäkelillä, ettei varpaita ala paleltaa. Kännykkä on ehdoton varuste metsätöissä. Talvinen metsä on armoton, jos vahinko sattuu eikä pysty hälyttämään apua.

Vaikka käyttää kypärää, jossa on kuulosuojaimet ja visiiri, joskus roska löytää tiensä silmään. Tätä varten on hyvä olla etutaskussa pieni pyöreä peili, sen avulla näkee, missä roska lymyää. Nenäliinan nurkalla sen voi sitten onkia pois.

Jos hangella näkee oravan jälkiä, kurrella on lähistöllä pesäpuu. Puita kaataessaan on syytä katsella latvusten suuntaan, sillä onhan se surkea asia, jos kurren pesä tuhoutuu talvipakkasella. Myös riistatiheiköt ovat tarpeen, sillä pienriista tarvitsee suojapaikkoja petolinnuilta ja muilta saalistajilta. Jänikset tarvitsevat talvella helposti saatavaa ruokaa, joten jos hakkuutyömaalla on pienempiä haapoja, niitä voi kaataa jänisten ruokapuiksi.

Hankintahakkaajalla on aikaa katkoa tervasrosot ja muut tervakset erilleen myyntipuista. Itse olen vuonna 2006 poltellut tervaa vanhassa, kunnostetussa tervahaudassa. Tervaa ja tervankusta tuli omiksi tarpeiksi, ja samalla tallentuivat tervanpolton työvaiheet kirjalliseen muotoon.

Metsästä saa monenlaista terveellistä syömistä. Marjat, sienet ja kuusenkerkät ovat ilmaisia terveyspommeja pitkän talven varalle. Kerkkien keruu ei kuulu jokamiehenoikeuksiin, siihen täytyy olla metsänomistajan lupa. Kuusenpihkasta saa palovammoihin ja haavanhoitoon bakteereja torjuvaa salvaa, joka soveltuu myös monien ihosairauksien hoitoon.

Metsästä saa myös aineetonta, näkymätöntä energiaa. Kokemukseni mukaan vanhat kilpikaarnaiset männyt ovat parhaita puita halailla. Kun ottaa kilpikaarnaisen, ikivanhan männyn kunnon rutistukseen, tuntee kuinka puun lämmin energia säteilee koko kehoon.

Paavo Laajalahti, Haapajärvi

Kirjoitus on julkaistu Aarteessa 8/2023.