Suden DNA-näytteiden keräystä voi seurata lähes reaaliajassa – paljon yli tuhannen näytteen menevää määrää ei pystytä analysoimaan
Suden DNA-näytekeräyksen etenemistä voi nyt tarkastella reaaliaikaisesti karttapalvelussa. Tuhannen analysoidun näytteen tulokset julkaistaan vasta kesäkuun aikana.Suden DNA-näytteiden kirjaamisessa on siirrytty sähköiseen lomakkeeseen. Uusi tapa mahdollistaa lähes reaaliaikaisen näytekertymän seuraamisen. Näytekertymä näkyy Luonnonvaratieto-sivuston Karttapalvelussa (luonnonvaratieto.luke.fi). Myös aiempien vuosien DNA-tulokset ovat nähtävillä kartalla.
Luonnonvarakeskus kertoo tiedotteessa, että näytteet päivittyvät karttapalveluun sitä mukaa, kun niitä on kirjattu sähköiselle lomakkeelle. Osa kerääjistä kirjaa tiedot saman tien, mutta koska paperisen kirjauslomakkeen käyttö on yhä mahdollista, osa näytetiedoista tulee karttapalveluun myöhemmin keräysvastaavan kirjattua ne.
Reaaliaikaisemman seurannan toivotaan ohjaavan keräystä alueille, josta näytteitä vielä kaivataan ja hillitsevän ylikeräystä.
Ylikeräyksellä tarkoitetaan sitä, että näytteitä kerätään turhaan liikaa samalta alueelta, sillä kaikkia kerättyjä näytteitä ei välttämättä pystytä analysoimaan.
Luke on varautunut tulevana talvena tuhannen DNA-näytteen analysointiin. Luke kertoo tiedotteessa, että tavoiteltava näytemäärä parireviiriltä on 10 kappaletta ja laumareviiriltä 20 kappaletta.
”Noin tuhatta näytettä tavoitellaan, mutta se ei ole ehdoton raja. Paljon yli tuhannen näytteen analysointiin ei ole tullut lisärahoitusta, joten jossakin raja tulee vastaan. Tuhat on hyvä määrä, jos näytteitä saadaan tasaisesti eri puolilta maata, muutoin samojen yksilöiden näytteet toistuu useamman kerran. Tavoite olisi ennen kaikkea saada näytteitä kaikista laumoista”, sanoo Luken erityisasiantuntija Sanna Eskelinen.
Tarkka näytteiden kokonaismäärä saadaan vasta keräyksen päätyttyä. Näytteitä ei myöskään analysoida reaaliaikaisesti. Tulokset julkaistaan kesäkuun aikana.
Tulokset julkaistaan kesäkuun aikana.
Tällä hetkellä DNA-näytteiden tietoja on tallennettu 159 kappaletta. Asiaa vaikeuttaa lämpimät ja lumettomat säät. Suden DNA-näytekeräys käynnistyi marraskuun puolivälissä ja jatkuu helmikuun 2026 loppuun.
Näytteet analysoidaan Luonnonvarakeskuksen laboratoriossa ja tulokset julkaistaan kesäkuun aikana
16.12. klo 16:15 Muokattu kohtaa, jossa kerrotaan, että kaikkia näytteitä ei analysoida ja lisätty Sanna Eskelisen kommentti. Tarkennettu, että jos näytteitä tulisi paljon yli tuhat, niitä kaikkia ei välttämättä pystytä analysoimaan.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat







