Moottorisahauksessa kilpaileva Janniina Hämäläinen siirtää opit myös metsurin töihin
Metsäalan vasta aikuisena löytänyt Janniina Hämäläinen on menestynyt moottorisahauksessa.
Kilpasahauksessa hiotaan tarkkaan varusteita ja tekniikkaa, jotta sahalla pystytään tekemään huipputarkka suoritus, kertoo Janniina Hämäläinen. Kuva: Mikko NikkinenLemiläinen Janniina Hämäläinen, 34, työskenteli vakuutus- ja myyntialalla. Hänen reittinsä metsään alkoi Maaseudun Tulevaisuuden välissä olleesta metsäalan opintoliitteestä. Se kiinnitti alanvaihtoa suunnitelleen Hämäläisen huomion, ja hän lähti opiskelemaan metsäalaa vuonna 2019.
”Kokemus metsänhoidosta oli alussa puhdas nolla”, Janniina sanoo ja naurahtaa.
Nyt kuutisen vuotta myöhemmin hän työskentelee metsurivarusteiden maahantuontiyrityksessä, omistaa ja hoitaa talousmetsää sekä tekee puolisonsa kanssa polttopuita myytiin.
”Kokemus metsänhoidosta oli alussa puhdas nolla.”
Erityisen lähellä Hämäläisen sydäntä on kuitenkin moottorisahaus. Siinä hän on voittanut Suomen mestaruuden sekä sijoittunut MM-kisoissa mitaleille.
Moottorisahauksen kilpailulajit ovat rungon tarkkuuskaato, teräketjun vaihto, alta-päältä sahaus, tarkkuuskatkaisu ja puun karsinta. Kilpasahauksessa hiotaan tarkkaan varusteita ja tekniikkaa, jotta sahalla pystytään tekemään huipputarkka suoritus.
Kilpasahaajan rutiinit näkyvät myös tavan metsätöissä. Puu kaatuu sinne minne pitääkin.
Hämäläinen keskittyykin kaikessa metsään liittyvässä ammattimaiseen toimintaan ja häneltä on turha odottaa Instagramissa kuvia, joissa sahailtaisiin ilman turvavarusteita saati vähissä vaatteissa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





