Metsä Groupin tulos heikkeni viime vuonna
Sellun hintojen nousu Aasiassa ei ehtinyt vielä kohentaa kannattavuutta.Metsä Groupin liikevaihto ja vertailukelpoinen liiketulos putosivat viime vuonna selvästi. Tuotteiden kysynnän ja hintojen paraneminen vuoden loppua kohti eivät ehtineet parantaa kannattavuutta.
Yhtiön liikevaihto putosi 5,5 miljardista 5,1 miljardiin euroon. Samalla vertailukelpoinen liiketulos heikkeni 495 miljoonasta 368 miljoonaan euroon.
Pääjohtaja Ilkka Hämälän mukaan yhtiön tuloksen heikkeneminen jatkui syystalvella odotusten mukaisesti. Kartonki- ja pehmopaperiliiketoimintojen kysyntä säilyi kuitenkin hyvänä.
"Sellun kysyntä erityisesti Kiinassa oli vahvaa ja hinnat kääntyivät Aasiassa selkeään nousuun. Korkeammat hinnat eivät kuitenkaan ehtineet vaikuttaa viimeisen neljänneksen kannattavuuteen."
Hämälä odottaa, että Euroopan sellumarkkinatilanne seuraa Aasiaa viiveellä. Myös sahatavaran ja viilupuutuotteiden kysyntä ja hintatasot ovat vahvistuneet.
Metsä Group kertoi tänään käynnistävänsä odotetun Kemin sellutehtaan uusimisen. Uuden biotuotetehtaan rakentaminen on metsäteollisuuden kaikkien aikojen suurin investointi Suomeen, 1,6 miljardia euroa.
Sen lisäksi yhtiö on rakentamassa Raumalle suursahaa. Sen laiteasennukset alkavat helmikuun aikana. Ruotsin Husumin tehtailla yhtiö uusii soodakattilaa.
Metsäliitto Osuuskunnan hallitus ehdottaa, että jäsenten sijoittamalle sääntömääräiselle osuuspääomalle maksetaan vuodelta 2020 korkoa 6,0 prosenttia.
Lisäosuuspääomalle A:lle korkoa maksetaan 5,0 ja B:lle 1,0 prosenttia.
Kokonaisuudessaan ehdotettu voitonjako putoaa 72 miljoonasta eurosta 66 miljoonaan euroon.
Lue myös:
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat


