IS:n kalajuttu: Yli metrinen lisko nousi ongella Keravanjoesta
Jenni Riihinen nappasi Keravanjoesta ongella saaliksi 120-senttisen iguaanin.Jättiliskon onkireissullaan Keravanjoesta nostanut Jenni Riihinen säikähti, kun tunnisti kuolleen eläimen liskonraadoksi.
"Meillä on sellainen mato-onki, joka on tehty virveliin ja sen pysyy heittämään. Koukku lensi vastarannalle saakka, miehensä kanssa kalassa ollut Riihinen kertoi Ilta-Sanomille.
Hän ajatteli ensin, että se jäi siellä kasveihin kiinni. Kun hän alkoi vetää, paino paljasti, että kasveista ei ollut kyse.
Seuraavaksi Riihinen arveli, että koukkuun oli tarttunut pyörä, kun se painoi niin paljon.
Kalajutuissa on usein liioittelua, mutta Jenni Riihisen ottamat kuvat eivät valehtele: lisko mikä lisko. Kalasta ei ainakaan ollut kyse.
"Nopeasti tajuttiin, että se on lisko. Se oli kuollut, ja sieraimista tuli verta. Koukku oli tarttunut raajaan.”
Liskolla oli pituutta noin 120 senttimetriä. Riihinen arvelee IS:lle, että kyseessä oli jokin iguaanilaji.
Mitä kuolleelle eläimelle olisi tehtävä, ettei seuraava sivullinen törmäisi kuolleeseen liskoon?
Jenni Riihinen soitti liskosta löytöeläintaloon, mutta sieltä apua ei löytynyt.
Hän sai kuitenkin ohjeen soittaa löytöeläinkeskus ja lemmikkihotelli Onnentassuun.
Apu löytyi lähempää. Riihinen oli lähettänyt kuvia liskosta Facebookin We Love Helsinki -ryhmään.
”Vapaaehtoistyötä kadonneiden lemmikkien parissa tekevä nainen huomasi postauksen ja tuli hakemaan liskon”, Riihinen sanoo IS:n haastettelussa..
Liskonraatoa pidetään Viikin eläinsairaalassa säilytettävänä viikon ajan, jos joku hakisi omansa pois.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

