Yliö: Metsää ei kannata hoitaa kuin odottaisi hyvän haltijan saapumista

Jatkuvan kasvatuksen koeala. Kuvituskuva. Kuva: Johanna Kokkola

Olen tutkijan urani aikana kuullut monia pohdintoja siitä, millainen metsien rakenne on edullinen talouden, hiilen tai luonnon kannalta. Tällaisia pohdintoja tarvitaan, jos odotetaan hyvää haltijaa kysymään meiltä, millaiset metsät haluamme saada.

En muista yhtään tämänkaltaista pohdintaa, josta olisi hyötyä mietittäessä sitä, miten hallussa olevia metsiä kannattasi ruveta käsittelemään, kun ottaa huomioon tavoitteen saavuttamiseen kuluvan ajan ja tarvittavat uhraukset.

Ihannetilaan pyrkimisen sijaan kannattaa vain optimoida nettohyötyjä, joita saadaan nykyhetkestä tulevaisuuteen johtavalla puolisuoralla. Optimoinnissa joudutaan vertailemaan eri ajankohtiin sattuvia hyötyjä ja kustannuksia.

Tutkin aikoinaan simulointien avulla kasvun ja kestävien hakkuiden suhdetta. Kun metsässä noudatettiin suurinta kestävää hakkuutasoa, ikäjakauma tasoittui aikaa myöten ilman, että siihen olisi pyritty.

Haltijaan on turvauduttu myös jaksollisen ja jatkuvan kasvatuksen välisessä kiistassa.

Jaksollinen kasvatus on kuulemma edullisempaa kuin jatkuva kasvatus, koska jaksollisessa kasvatuksessa puuston keskimääräinen kasvu on parempi kuin jatkuvassa kasvatuksessa. Tasaisen ikäjakauman normaalimetsässä korkeampi keskimääräinen kasvu johtaa myös suurempiin tasaisiin hakkuisiin, jollaisiin pyritään jatkuvassa kasvatuksessa.

Jaksollisessa kasvatuksessa keskimääräinen kasvu riippuu käytetystä kiertoajasta. Suurin keskimääräinen kasvu saadaan varsin pitkällä suurimman metsänkoron kiertoajalla. Kasvu on suurempi jaksollisessa kasvatuksessa kuin jatkuvassa kasvatuksessa, jos haltija lahjoittaa meille riittävän korkeaa kiertoaikaa noudattavan normaalimetsän.

Jaksollisen kasvatuksen kannattajat tähdentävät, että jaksollista kasvatusta pitää soveltaa oikein. Mutta ei ole olemassa mitään ”oikeaa kiertoaikaa”. Kiertoaikaa pidennettäessä saadaan suuremmat hakkuutulot, mutta niitä joudutaan ilman haltijaa odottamaan. Kiertoajan pidentäminen eli puuston määrän kasvattaminen on investointi, josta saatavaa hyötyä voidaan kuvata koron avulla.

Jatkuvassa kasvatuksessakin suuremmalla puumäärällä saadaan suurempi kasvu, mutta puuston määrän kasvattaminen vaarantaa taimettumisen.

Hyödyllisiä vertailuja jatkuvan kasvatuksen ja jaksollisen kasvatuksen välille saadaan vertailemalla kehitysvaihtoehtoja joko todellisessa tai kuvitellussa metsikössä tai metsälössä, ei olettamalla kaksi eri metsikköä tai metsälöä ja vertailemalla niitä.

Jatkuva kasvatus todistettiin aikoinaan edullisemmaksi jälkimmäisellä tavalla, joka on relevantti vain, jos haltija antaa meidän valita kahden metsän välillä.

Haaveet ovat sotkeneet metsätaloutta. Haaveiden ja todellisuuden sekoittaminen oli perinteinen tapa määritellä ja hoitaa vajaatuottoisuutta: ellei metsikön puuston määrä ylittänyt määrättyä prosenttiosuutta, haavemäärästä hakattiin sitten kaikki heti pois, vaikka muutaman vuoden päästä olisi voitu saada hakkuutuloja.

Järkevämpää on hakata silloin, kun hakkaaminen on kannattavampaa kuin edelleen kasvattaminen.

Kun hyvälaatuisista mäntytukeista maksettiin hyvä hinta, mäntyä ryhdyttiin viljelemään rehevillä kasvupaikoilla, joilla hyvälaatuisia tukkeja saadaan vain haltijan avulla.

Metsien suojelussa unohdetaan usein, että suojeltu metsä pysyy samanlaisena vain, jos haltija pysäyttää metsän luontaisen kehityksen, tuhohyönteiset ja ilmastonmuutoksen.

Eräs tutkija ehdotti, että koivun lyhyempään kiertoaikaan ja metsään sitoutuneeseen pienempään pääomaan ei tarvitse kiinnittää huomiota, jos 50 vuoden kiertoajan koivun normaalimetsässä voidaan saada samat vuotuiset hakkuutulot kuin 70 vuoden kiertoajan männyn normaalimetsässä.

Jos haltija antaa valita näiden normaalimetsien välillä, kannattaa valita männyn normaalimetsä ja ruveta siinä heti uudistamaan vuotuiset aukot koivulle. Kun koivut alkavat tulla hakkuuikään voidaan hakkutuloja kasvattaa moneksi vuodeksi ja palata sitten tasaisiin alkuperäisiin tuloihin.

Usein ajatellaan, että metsälötasolla eli aluetasolla sellainen metsien käsittely on edullista, joka ei metsikkötasolla ole edullista.

Saatetaan luulla, että metsälötasolla ei tarvitse ottaa korkoa huomioon.

Epäilen, että takana on useimmiten implisiittinen oletus, että hyvä haltija tulee meiltä kysymään, millaisen metsän haluamme. Tällöin vältetään se kiusallinen kysymys, miten pitkään meidän pitää odottaa saadaksemme halutunlaisen metsän.

Juha Lappi

Itä-Suomen, Jyväskylän sekä Helsingin yliopistojen dosentti