Mellanskog tarjoaa Ruotsissa jäsenilleen puukauppaan uuden hintatakuun
Hintatakuu astui voimaan 11. kesäkuuta lähtien tehtävissä hakkuusopimuksissa.
Järjestö kertoo vastaavansa metsäraaka-aineiden, erityisesti sahatavaran, jatkuvaan korkeaan kysyntään. Kuva: Sanne KatainenRuotsalaisten metsänomistajien omistama Mellanskog nostaa hintoja ja ottaa käyttöön uuden hintatakuun, kertoo järjestö tiedotteessaan.
Asiata uutisoi myös ruotsalaislehti Lantbrukets affärstidning ATL.
Jos puun hinnat nousevat 35 päivän kuluttua siitä, kun Mellanskogin jäsen on allekirjoittanut hakkuusopimuksen, sovelletaan kauppaan uutta ja korkeampaa hintaa.
Uudistus astui voimaan 11. kesäkuuta lähtien tehtävissä hakkuusopimuksissa. Järjestö myös kertoo vastaavansa metsäraaka-aineiden, erityisesti sahatavaran, jatkuvaan korkeaan kysyntään nostamalla yli 18 senttimetriä paksun kuusisahatavaran hintaa 50 ja 100 kruunua kuutiometriltä.
Viidenkymmenen kruunun korotus hinnassa vastaa nykyisellä kurssilla euroissa noin 4,50 euron korotusta ja sadan kruunun noin yhdeksän euron korotusta.
Järjestö kertoo myös muuttavansa hakkuuoikeuksien sopimuskausien ehtoja. Viiden vuoden sopimuskausi säilyy, mutta jäsenellä on mahdollisuus irtisanoa sopimus kolmen vuoden kuluttua, jos hakkuita ei ole aloitettu.
Mellanskogin toimitusjohtaja Fredrik Munter kertoo lehdistötiedotteessa, että järjestö haluaa uudistusten kautta jäsentensä tuntevan asiointinsa turvalliseksi järjestön kanssa.
"Hintatakuun ja lyhyempien sopimuskausien myötä otamme jälleen yhden askeleen vahvistaaksemme suhdettamme metsänomistajiin ja antaaksemme heille paremman ennustettavuuden markkinoilla, jotka voivat muuttua nopeasti", Munter toteaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






