Ennen kännykkäaikaa metsäalan maastoharjoitukset olivat täynnä yllätyksiä: "Joskus oli intoa enemmän kuin tolkkua, ja ensimmäisen päivän jälkeen kyseltiin, että mitä olisi pitänyt tehdä, missä ja miten"

Metsuri työssään Hyvinkään Hyvinkäänkylässä vuonna 1987. Kuva: JOKA, Hannu Lindroosin kokoelma / Museovirasto

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamkin) lehtori Heikki Lehmonen on seurannut tekniikan kehitystä sekä metsäalan että opetusalan näkökulmasta lähes neljä vuosikymmentä. Hän on opettanut metsäsuunnittelua eri oppilaitoksissa vuodesta 1983 alkaen, ja opetustyönsä lisäksi hänellä on metsäalan yritys.

Tekniikka on kiinnostanut häntä aina, ja kiinnostaa edelleen sekä työssä että vapaa-ajalla.

"Kehityksen mukana pitää mennä ja opetuksen pitää vastata muuttuviin työelämän tarpeisiin, joten turhaa on heitettävä pois, eikä sitä kannata ikävöidä", Lehmonen tiivistää.

1980-luvulla ensimmäiset tietokoneet tulivat työskentelyn avuksi, ja 1990-luvulla sekä koneet että ohjelmistot kehittyivät voimakkaasti. Esimerkiksi kartanpiirustus helpottui, kun kaikkea ei tarvinnut tehdä paperilla. Kännykät ja sähköpostit helpottivat yhteydenpitoa.

2000-luvulla paikkatieto-ohjelmat, GPS ja navigaattorit alkoivat olla jo arkipäivää, 2010-luku toi mukanaan älypuhelimet, metsäsovellukset ja sähköiset oppimisalustat.

2020-luku ja koronapandemia tekivät etäopiskelusta ja -tenteistä arkipäivää.

"Mitähän seuraavaksi? Ehkä dronesta tulee osalle metsäammattilaisista yhtä itsestään selvä työkalu kuin kännykästä", Lehmonen pohtii.

Jos Lehmosen pitäisi nimetä tekniikan kehityksestä yksi asia, joka on helpottanut arkea eniten sekä metsäalalla että sen opetuksessa, vastaus olisi selvä: taulukkolaskentaohjelma Excel, joka alkoi yleistyä 1980–1990-lukujen taitteessa.

"Ennen sama työ, esimerkiksi tukkitilavuuden laskeminen, tehtiin ruutupaperilla ja taskulaskimella. Kyllähän siihen meni aikaa, ja virheitä oli hankalampi bongata."

Muitakin entisaikojen työtapoja on vuosien varrella kuopattu. Enää tällä vuosituhannella kukaan ei ole esimerkiksi opetellut tekemään ilmakuvista stereomalleja ja tutkailemaan lopputulosta stereolaseilla.

Opetustyössä tietotekniikka on helpottanut elämää monin tavoin: opettaja ei ole enää kopiokoneen orja eikä opiskelijoiden tarvitse taistella kirjaston oppimateriaaleista, jotka saattaisivat lisäksi olla vanhentuneita.

Lisäksi opiskelijoita on nykyään huomattavasti helpompi tavoittaa kuin lankapuhelinaikaan. Myös maastoharjoituksissa on helppo pitää yhteyttä opiskelijoihin WhatsAppilla ja jopa seurata heidän työnsä edistymistä reaaliajassa, kun ryhmiltä kertyy metsäsuunnitteluohjelmaan uutta tietoa metsiköiden puustosta ja niille käsittelyehdotuksia.

"Ennen kännykkäaikaa piti ohjeistaa harjoitukset, kohteet, välineet ja tekniikka ennen maastoon menoa todella hyvin. Joskus oli intoa enemmän kuin tolkkua, ja ensimmäisen päivän jälkeen kyseltiin, että mitä olisi pitänyt tehdä, missä ja miten. Opettaja saattoi myös harhailla ja huudella opiskelijaryhmiä turhaan eri paikassa", Lehmonen muistelee.

Opiskelijat ovat Lehmosen mukaan aina olleet yhtä innoissaan lähdössä maastoharjoituksiin. Maasto-opetuksen ja -harjoitusten määrä on vuosien saatossa kuitenkin vähentynyt ja tehostunut, mikä Lehmosen mukaan heijastelee nykyisen työelämän käytäntöjä.

"Sen sijaan, että palloillaan viikko metsässä kuin partioleirillä, keskitytään saamaan tarpeellinen tieto haltuun. Oppimispaketti on siis tehostunut ja lopputulos on ajanmukainen."

Vaikka tekniikka on helpottanut elämää monin tavoin, Lehmonen toivoo, että opetuksessa pystyttäisiin pian palaamaan koronaa edeltävään aikaan. Esimerkiksi mittaustekniikkaa, asiakkaan kohtaamista ja monia muita tärkeitä taitoja on hankala opettaa tuleville metsätalousinsinööreille vain etänä ja joukkoluentoina.

Lehmonen kertoo, että vielä 1980-luvulla metsäopistojen opiskelijat olivat lähes pelkästään poikia, ja valtaosalla oli perhetaustassaan kytkös maa- ja metsätalouteen. Oppilaitoksiin oli vaikea päästä alle 9:n keskiarvolla, ja opinahjot lisäksi sijaitsivat yleensä isojen asutuskeskusten ulkopuolella metsän lähellä. Opiskelijat myös asuivat oppilaitoksen asuntolassa.

Kaikki tämä on muuttunut vähitellen vuosikymmenten kuluessa. Nykyään opiskelijat edustavat erilaisia perhetaustoja ja maailmankatsomuksia. Xamkin aikuispuolella valtaosa metsäalan opiskelijoista on naisia, ja nuorisopuolellakin noin 25–35 prosenttia. Lisäksi lähes kaikkien ammattikorkeakoulujen metsäalan koulutus tapahtuu oppilaitosten kampuksilla kaupunkien keskustoissa.

"Tämä heijastelee sitä, että auto, läppäri ja kännykkä ovat nykyajan työvälineitä", Lehmonen tiivistää.

• Suomessa metsäalaa voi opiskella sekä toisella asteella ammatillisissa oppilaitoksissa että kolmannella asteella ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa.
• Kymmenet ammatilliset oppilaitokset tarjoavat metsäalan koulutusta ympäri Suomen.
• Metsätalousinsinööriksi (amk) voi opiskella Lapin, Hämeen, Kaakkois-Suomen, Tampereen ja Karelia-ammattikorkeakoulussa.
• Maatalous- ja metsätieteiden kandidaatiksi ja maisteriksi voi opiskella Helsingin ja Itä-Suomen yliopistoissa.