Media ja aktivistit rakentavat sanoin ja kuvin kielteistä metsäasennetta

Metsä ei ole muuttumatonkaan: tuhoja aiheuttavat kulo, myrsky tai hyönteiset, kirjoittaja toteaa. Kuvituskuva, kulotus käynnissä. Kuva: Jaana Kankaanpää

Kiistat metsistä ovat levinneet Eurooppaan. EU-parlamentaarikot ratkaisevat maan käytön. Metsäisimpänä maana voimme joutua maksajiksi ja muuttamaan metsänhoitoa. Mediat ovat muokanneet artikkeleillaan ja valokuvilla kielteistä asennetta.

Metsä kaikkinensa vei minut sota-ajan lapsena ystäväkseen ja tutkijaksi. Kansakoulun arvostetulle opettajalle Teppo Mäkelälle (1912–2002) metsä oli tärkeä aihe. Irtouittoon sopivat Pohjanmaan joet ja suuret sisämaan vesistöt uittoväylinä jäivät mieleeni ja kuvaus harsintametsien puuston niukkuudesta.

Oppikouluaikani Pertti Seiskari ja Eero Laaksovirta veivät nekin minut metsään. Edellinen oli metsäekosysteemien opettaja ja jälkimmäinen kemisti ja valokuvauksen taitaja. Seiskari ymmärsi tulen merkityksen havumetsien uudistumiselle. Hän oli myös riistabiologian opettaja metsäopiskelijoille. Sorkkaeläimet eivät ole enää harvinaisia, kun avohakkuiden taimikot tarjoavat lehtipuustoa.

Olen pohtinut, miksi ympäristöhallinto asennoituu metsään kielteisesti. Metsätalous on hyvä ja kannattava elinkeino maanomistajille. Se perustuu tutkimustietoon yli 100 vuoden ajalta. Metsänhoito tukee ja ohjaa luonnonmukaista kehitystä eikä luontoa vastaan voi toimia. Luontokatoa ei esiinny, ei myöskään lajikatoa. Vuotuinen kasvu on yli 100 miljoonaa kuutiota ja poistuma on noin 75 miljoonaa kuutiota.

Luotan luontaiseen uudistumiseen eli resilienssiin, evoluutioon ekosysteemeissä ja biodiversiteettiin. Uusimpana tietona on lajien risteytyminen. Se nopeuttaa evoluutiota ja lajien sopeutumista.

Laholla on merkitystä sienille ja hyönteisille niiden vapauttaessa ravinteet uudelle kasvulle. Niillä ei ole merkitystä uhanalaisuudelle eikä sukupuutto uhkaa metsän lajistoa. Kyllä kilpailu pitää huolen omistaan.

Metsän uudet käsitteet ovat ”ennallistaminen” ja ”vanha metsä”. Niiden sisältö on epäselvä, osin mystinenkin. Tärkeä käsite teorian mukaan on kliimaks-metsä. Se kuvaa ekosysteemin tasapainotilaa, jossa ei tapahdu muutoksia kasvussa eikä lajistossa.

Mukaan on tullut laho. Metsä ei ole muuttumatonkaan: tuhoja aiheuttavat kulo, myrsky tai hyönteiset. Vanhenevan puun kasvu todellisuudessa hiipuu, kun osa yhteyttämisestä kuluu hengitykseen ja pitämään puun elossa. Vanhat metsät ovat huomattavia päästölähteitä.

Valokuvasin boreaalisia havumetsiä 1990-luvun alussa, millaisia ovat metsämme. ”Pohjoisen havumetsän maa” julkaistiin suomen-, englannin- ja saksankielisinä metsäntutkimuslaitosten (Iufro) kokouksessa Tampereella 1995 osallistuneille.

Metsäntutkimuslaitoksen professori Kullervo Kuusela (1924–2003) oli mukana ja hän tiivisti luvun ”Kestävää kehitystä tukeva metsätalous”. Siihen oli sisällytetty myös Rio de Janeirossa (1992) hyväksytty biodiversiteettisopimus.

Sisällön tärkeimmät aiheeni olivat metsän luontainen uudistuminen eli tavat, mihin metsien ennallistamisessa nyt pyritään. Puut ovat tulleet jääkauden ja maan kohoamisen jälkeen Pohjanmaalla. Lajit ovat paljaan maan metsittäjiä. Yksi harvinainen metsä oli Lapissa kulonkiertämä alue, jonka maassa ei ollut hiiltä.

”Pohjoistuulen metsän ” valokuvaajien teema oli sama kuin minulla. Heillä se oli painottunut vanhoihin metsiin, ekologiseen tasapainoon, metsämytologiaan, maisemaan, sosiaaliseen ja luonnon metsään ja kuolleeseen puuhun.

Ekokatastrofilla ja luontokadolla on kohtuutonta pelotella. Jos yksi laji on häviämässä elinympäristöstään, tyhjä tila täyttyy kilpailevilla lajeilla.

Vanhoja metsiä on ehdotettu EU:ssa lisättäväksi. Käytännössä niille asetetut raja-arvot vaikuttavat ylitsepääsemättömiltä ja pinta-alaksi on ilmoitettu tilastoista koottu kolme prosenttia. Todellisuudessa tähän ”vanhojen” kokonaisuuteen sisältyisi likimain toinen mokoma yksityismaita.

Pohjoistuulen metsä näyttää olevan enemmän mytologiaa kuin tutkittua tietoa metsälajeistamme ja ekosysteemien toiminnasta. Uskottavuutta perustellaan ”tieteellisellä” tiedolla ja pelotteella ilmastonmuutoksesta.

Minulle metsä merkitsee elämän, talouden ja lajiston ylläpitoa, resilienssiä, todennettua tietoa ja kuvia sen pysyvyydestä yli ajan. Paahteisuutta tarvitaan muun muassa kangasajuruohon ja kangasvuokon lisäämiseksi ja perhosten elinympäristöksi. Avohakkuu on tärkeä lajiston jatkuvuudelle ja lisääntymiselle.

Metsän asema on Suomelle haastava kokonaisuus. Päätöksiä ei tulisi asettaa alaa tuntemattomien mielikuvien ja näkemysten varaan eikä varsinkaan Euroopan mepeille.

Simo Hannelius

Metsänhoitaja, metsäntutkija