Metsäjohtajan palsta Kun kotimaa ei riitä

Terveisiä Euroopan metsänomistajien vuosikokouksesta!

Viime viikon kokous osoitti, jälleen kerran, että Euroopassa tehtävä metsänomistajien yhteinen edunvalvonta on suomalaisille metsäomistajille välttämätöntä. Ja täysin välttämätöntä on, että suomalaiset metsäomistajat ja heidän edustajansa ovat EU-vaikuttamisessa aktiivisia. Käytännössä Euroopan metsäomistajien edunvalvonta tehdään akselilla Suomi– Ruotsi–Saksa–Itävalta. Näiden maiden metsäomistajaorganisaatioilla on osaamista ja resursseja vaikuttaa EU:ssa.

Niin EU:ssa kuin globaalillakin agendalla on valtava määrä asioita, joilla on toteutuessaan merkittävä vaikutus metsätalouteen – positiivinen tai negatiivinen. EU valmistautuu Pariisin ilmastoneuvotteluin ja miettii, mikä on tai minkä pitäisi olla metsien rooli ilmastonmuutoksessa. Parhaassa tapauksessa ilmastoneuvotteluiden tulos ja EU:n linjaukset antavat uutta puhtia puun käytölle.

Huonoimmassa tapauksessa ne estävät meiltä puunkäytön lisäämisen ja sen myötä biotalouden kehittämisen. Biotalous ja kiertotalous ovat tärkeitä teemoja, ja metsätalous on merkittävä osa niitä. Niistä saadaan aikaan myös ongelmia. Riittääkö puu vai pitääkö sitä hallinnollisesti ohjata arvokkaaseen käyttöön ja vastaavasti estää käyttö johonkin vähemmän arvokkaaseen tarkoitukseen? Tällä on hieno nimikin: kaskadi-periaate.

Metsäomistajien näkökulmasta vastaus on selvä. Byrokratiaa ei tarvita, ja markkinat ohjaavat puun oikeaan käyttöön sinne, missä on maksukykyä ja maksuhalua. Kun uusi biotalous toivottavasti nostaa puun ja muiden biomassojen käyttöä, on saatu jälleen aikaan ongelma: onko biomassojen tuotanto kestävää?

Ainoan uusituvan raaka-aineen, puun, osalta kestävyys kyseenalaistetaan niin ympäristöjärjestöjen, hallinnon kuin markkinoidenkin toimesta. Ympäristötietoiset markkinat eivät kuitenkaan vaadi kestävyyskriteereitä teräkseltä, alumiinilta, hiileltä tai öljyltä. Fakta on, että metsien käytön ja kasvun suhde koko Euroopassa on sama kuin Suomessa. Ainoastaan 60 prosenttia kasvusta käytetään.

Yhteiskunnan panostusta puuntuotantoon pidetään meillä vanhanaikaisena ja kemera-rahoituksen tarpeellisuus on systemaattisesti kyseenalaistettu esimerkiksi tutkijoiden toimesta. Tämä ei todellakaan ole mikään valtavirta Euroopassa.

Esimerkiksi Kroatiassa on maaseutuohjelma metsätalouden ja metsäsektorin kehittämiseen, joka meidän metsäpinta-alaan suhteutettuna tarkoittaisi kemera-rahoituksen kolminkertaistamista. Ja siellä tämä raha ei tule kansallisesta vaan EU-budjetista. Metsäkoneetkin hommataan EU-tuella.

Se, että vaikutamme kansalliseen metsäpolitiikkaan, ei riitä.

Iso osa metsäsektoriin vaikuttavista suurista asioista tulee ulkoa, ja niihin on kyettävä vaikuttamaan jo valmisteluvaiheessa. Jos epäonnistumme tässä kansainvälisessä vaikuttamisessa, rooliksemme jää vääntää kättä kansallisessa politiikassa siitä, minkälaisella kansallisella lainsäädännöllä EU-linjaukset toimeenpannaan Suomessa.

Tavoite tietysti on, että pääsemme edunvalvonnassa vastustamisesta kehittämiseen. EU:n ja kotimaan biotalousstrategiat antavat tähän hyvän lähtökohdan.

Avaa artikkelin PDF