
Nyt tarkkana: Kirjanpainaja voi tuhota vanhan kuusikon muutamassa päivässä
Lämpöisistä kesistä hyötyvän kirjanpainajan tuhot jatkuvat kovina Kaakkois-Suomessa.
Kirjanpainajien kuoren alle kaivamat käytävät pysäyttävät puun nestevirtaukset, mikä tappaa suurenkin kuusen nopeasti. Kuva: Jarmo PalokallioKahvinpurua muistuttava kasa tai pihkainen reikä kuusen kyljessä saa metsänomistajan hälytyskellot soimaan. Metsikköön on iskenyt kirjanpainaja.
Kuusia vaivaavat ja tappavat kirjanpainajat ovat riesana etenkin Kaakkois-Suomessa, mutta metsänomistajat saavat olla tarkkana niiden kanssa koko eteläisen Suomen alueella. Parhaiten ne saa torjuttua ennakoinnilla ja hyvällä metsänhoidolla.
Aina sekään ei riitä, sillä kirjanpainajat eivät tilojen rajoista välitä. Ne saattavat lisääntyä naapurin korjaamatta jääneissä tuulenkaadoissa ja levitä sieltä lähimetsiin.
Lappeerantalainen Markku Nutikka harmittelee tuoretta aukkoaan, josta korjattiin 80 kuutiometriä kirjanpainajien tuhoamaa puuta. Kuva: Jarmo PalokallioNiin kävi lappeenrantalaiselle metsätalousyrittäjä Markku Nutikalle. Hän kertoo havainneensa kirjanpainajien leviävän naapurin metsässä toissa kesänä ja varoittaneensa heitä niistä.
”Naapurin metsästä hakattiin lopulta useita satoja kuutioita kirjanpainajien tappamia kuusia. Minun puoleltakin niitä kertyi 80 kuution verran. Se harmittaa”, Nutikka toteaa.
Nutikan mukaan hän on joutunut tekemään vastaavia torjuntahakkuita aiemminkin. Kirjanpainajien tuhoissa Nutikkaa hämmästyttää nopeus.
”Metsänomistajien kannattaa olla todella tarkkana. Kirjanpainajat käyvät aiemmin terveeltä vaikuttaneen metsikön läpi muutamassa viikossa.”
Kirjanpainajat suosivat vanhoja kuusikoita ja kasvuvoimansa menettäneitä puita. Siksi ne iskevät aukkojen reunapuihin. Varsinaisia lisääntymispesäkkeitä ovat korjaamatta jääneet tuulenkaadot.
Juho Kokkonen kaivoi kirjanpainajia esiin kuusesta Lappeenrannan Ylämaalla viime viikolla. Kuva: Jarmo PalokallioMassaesiintymisen aikana terveetkin kuuset ovat vaarassa. Puut eivät kestä useiden tuhansien kirjanpainajien iskua.
”Kaakkois-Suomessa kirjanpainajien kannat ovat pysyneet pitkään korkealla. Siihen saattaa vaikuttaa Venäjän rajan läheisyys”, toteaa asiantuntija Juho Kokkonen metsäkeskuksesta.
Kirjanpainajista on riesaa koko kesäksi. Ne iskevät kuusiin kevätkesällä ilmojen lämmittyä. Sen jälkeen voi seurata uusi isku, josta syntyy niin kutsuttu sisarsukupolvi.
Lämpiminä kesinä alkukesällä syntynyt kesän ensimmäinen sukupolvi saattaa ehtiä iskemään puihin vielä kerran ennen syksyä.
Kokkosen mukaan metsäkeskus kehittää Kaakkois-Suomessa yhteistoimintamallia metsätuhojen torjuntaan. Sen tavoitteena on pienentää laajojen kirjanpainaja- ja juurikääpätuhojen riskiä.
Ennakointiin kuuluu riskialueiden metsänomistajille lähetettävä muistutus.
Metsä Groupin piiripäällikkö Jari Makkonen kertoo, että joillain alueilla puunkorjuu on keskittynyt kokonaan kirjanpainajan torjuntaan ja tuhopuiden korjuuseen.
”Metsänomistajien kannattaa olla nopea tuhojen kanssa. Noin 70 euron kuutiohintainen kuusitukki muuttuu energiapuuksi, jos kirjanpainajat saavat sen tapettua”, Makkonen muistuttaa.
Makkosen mukaan Metsä Group pitää osan sahoistaan toiminnassa kesän yli, mikä mahdollistaa korjuun jatkumisen. Siitä huolimatta kaikille kohteille ei korjuukoneita saada ennen syksyä.
Metsäkeskuksen metsätuhopäällikkö Yrjö Niskanen arvioi, että kirjanpainajien rahalliset tuhot metsänomistajille ovat nousseet miljoonaluokkaan. Siltä osin ne ovat samaa luokkaa kuin hirvituhot.
Niskasen mukaan toistaiseksi laajimmat kirjanpainajatuhot nähtiin metsissä Asta-myrskyn jälkeen vuosina 2012–2013.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat





