Metsätalous huomioi uhanalaiset lajit aiempaa tarkemmin - ”Lähestymistapamme on eri tavoitteita yhteensovittava”
Metsähallitus tekee uhanalaisesiintymiä koskevat ratkaisut tapauskohtaisesti lajiasiantuntijoiden arvioinnin pohjalta.Metsätalous parantaa edelleen uhanalaisten lajien huomioon ottamista. Niiden esiintymien turvaaminen on tärkeä osa metsätalouden monimuotoisuustyötä.
Metsähallitus selvitti uhanalaisten lajien turvaamista viime vuonna päättyneessä Lajiesiintymät monikäyttömetsien suunnittelussa -projektissa. Tuloksena syntyi toimintamalli, jossa lajitietoa hyödynnetään aiempaa monipuolisemmin valtion metsien suunnittelussa.
”Uhanalaisten ja muiden huomionarvoisten lajien esiintymät on huomioitu jo tällä hetkellä metsätalouden toimenpiteissä ympäristöohjeemme mukaisesti”, kertoo metsienkäyttö- ja suunnittelujohtaja Hannu Lehtonen.
Merkittäviksi arvioidut uhanalaisesiintymät ja lajikeskittymät rajataan valtion maiden alue-ekologisen verkoston luontokohteiksi tai lajiesiintymiksi. Metsänkäsittelyn piirissä säilyvät esiintymät huomioidaan hyödyntäen muita luonnonhoidon keinoja, esimerkiksi jättämällä lajiesiintymien yhteyteen vaihtelevan kokoisia säästöpuustoryhmiä.
”Halusimme nyt tarkentaa lajikohteiden suunnitteluperiaatteita, koska metsätalouden piirissä olevien alueiden lajistokartoitusten myötä uutta lajitietoa kertyy runsaasti ja lajistoon liittyviä suunnittelutilanteita tulee vastaan yhä useammin”, toteaa projektipäällikkönä toiminut Tuomas Kallio.
Uutena yhteensovittamisen keinona tunnistettiin esiintymien tueksi muodostettavat monimuotoisuuden tukialueet. Niiden metsänkäsittelyssä huomioidaan korostetusti alueella esiintyvän lajiston elinolosuhteiden säilyttäminen.
Uhanalaisesiintymiä koskevat ratkaisut tehdään tapauskohtaisesti lajiasiantuntijoiden arvioinnin pohjalta.
”Lähestymistapamme lajiesiintymiin on eri tavoitteita yhteensovittava. Porrastamme monimuotoisuuspanostukset kunkin kohteen arvioidun merkittävyyden ja suojelutarpeen mukaan. Osalla kohteista painotamme monimuotoisuutta ja osalla metsän muuta käyttöä”, Lehtonen kertoo.
Joko sinulle tulee MT:n metsäuutiskirje? Saat kerran viikossa ajankohtaisia metsäuutisia ilmaiseksi sähköpostiisi tilaamalla metsäuutiskirjeen.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat









