Pro Metsä -palkinto metsurien täsmäkoulutukselle, vesienhoitajalle ja koulun metsäpäivälle – monia muitakin palkittiin
Vuoden 2024 alueelliset Pro metsä -palkinnot on jaettu metsäalan suunnannäyttäjille.
Muun muassa metsurien täsmäkoulutus palkittiin Pro Metsä -tunnustuksella tänä vuonna. Kuva: Photographer: Risto JussilaMaakunnalliset metsäneuvostot ovat palkinneet metsänomistajia, ammattilaisia ja yrityksiä, jotka ovat tehneet aktiivista ja tuloksekasta työtä metsäalan eteen. Pro metsä -palkintoja myönnettiin yhteensä 16 eri puolilla Suomea.
”Palkinnonsaajien laaja kirjo kuvaa hyvin sitä, miten erilaisia osaajia monipuolinen metsäala tarvitsee. Tänä vuonna esimerkiksi metsäopetus ja metsiin liittyvä tiedonvälitys saivat näkyvän roolin palkinnonsaajien joukossa, kuvailee aluekehityspäällikkö Pekka Äänismaa Suomen metsäkeskuksesta.
Palkinnon ideana on kannustaa kohti alueellisten metsäohjelmien tavoitteita. Metsäohjelmia on yhteensä 14, ja niillä pyritään tuomaan maakuntiin lisää työtä ja hyvinvointia, turvaamaan metsäluonnon monimuotoisuutta sekä varautumaan ilmastonmuutoksen vaikutuksiin alalla.
Esimerkiksi Hämeessä palkittiin Lunawood edelläkävijyydestä puun kotimaisessa jatkojalostamisessa. Lunawood on tuonut Suomessa kasvatetulle ja jalostetulle, pääosin lämpökäsitellylle puulle merkittävän lisäarvon kansainvälisillä puutuotemarkkinoilla.
Keski-Suomessa palkinnon sai Täsmäkoulutusta metsureille -koulutus, joka on rakennettu Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston ja Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomen yhteistyönä. Koulutuksen avulla opiskelijat pääsevät nopeasti koulutusta vastaaviin töihin metsähoitoyhdistyksen työmaille.
Lounais-Suomessa palkittiin Salon Metsätiimi, jonka kokoajana toimii Salon 4H-yhdistys. Metsätiimi järjestää vuosittain Salon yläkoulujen kahdeksasluokkalaisille metsäpäivän, jossa tuodaan monipuolisesti esille työ- ja harrastusmahdollisuuksia metsässä.
Kainuussa yksi palkituista on Metsähallituksessa työskennellyt Esko Laitinen, joka on toiminut sillanrakentajana luonnon- ja vesienhoidon käytännön toteutuksissa. Hän on toiminut esimerkillisesti monimuotoisuuden edistäjänä ja luontokadon estämisessä ja jatkanut tätä työtä eläkepäivinäänkin.
Kaikki vuoden 2024 Pro metsä -palkitut:
Etelä- ja Keski-Pohjanmaa: Keski-Pohjanmaan ammattiopiston metsätiimi
Etelä-Savo: Jukka Mäntylä
Häme: Lunawood ja Hämeen metsäopetus (Hamk/Evo)
Kaakkois-Suomi (Kymenlaakso, Etelä-Karjala): Erkki Jääskeläinen
Kainuu: Esko Laitinen ja Pentti Malinen
Keski-Suomi: Täsmäkoulutusta metsureille -tiimi
Lappi: Lapin metsätalouspäivät
Lounais-Suomi (Satakunta, Varsinais-Suomi): Salon Metsätiimi
Pirkanmaa: Hyytiälän metsäasema ja Juupajoen kunta
Pohjanmaa: Stundarsin museokylä
Pohjois-Karjala: Keimo Lehtiniemi
Pohjois-Pohjanmaa: Hannu Hökkä
Uusimaa: Tage Fredriksson
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat






