
Pohjoismaiden parhaat pystykorvat kilpailivat Hossassa
Pohjoismaiden pystykorvat kävivät Suomi-Ruotsi-Norja-maaottelun 10.−12. marraskuuta Suomussalmella Hossan kansallispuiston maisemissa.Suomussalmi
Pohjanpystykorva Murtsukan Riemun työskentelyä seurasi tuomari Simo Kinnunen. OIkealla koiran omistaja Harri Kärkkäinen. Kuva: Hannu HuttuLinnunhaukkukokeeseen oli valittu kustakin maasta neljä koiraa. Suomesta kilpailuun osallistui kolme viime vuoden aikana parhaiten sm-kisoissa menestynyttä suomenpystykorvaa ja sm-kisojen paras pohjanpystykorva.
Ruotsin ja Norjan kansallisissa kisoissa rodut ottelevat samassa sarjassa, joten sieltä osallistui rodusta riippumatta neljä maan mestaruuskisoissa parhaiten menestynyttä koiraa.
Lintutilanne ei ollut Hossassa kovin hyvä, mutta hyvät koirat tekivät siitä huolimatta kovia tuloksia.
Suomalaisten pettymykseksi norjalaiset veivät kolmoisvoiton. Voittajaksi haukkui suomenpystykorva Kollandruds Aino, toiseksi tuli pohjanpystykorva Grasbekkåsens Silva ja kolmanneksi suomenpystykorva Aufgeweckt Elegia.
”Kelit sattuivat tähän vuodenaikaan huipuiksi. Täällä oli sopiva pakkaskeli ja tyyntä. Maastossa oli pikkuisen karkeaa lunta, mutta liika lumen määrä ei haitannut”, ylituomarina toiminut Juha Möttönen tuumasi kisojen jälkeen. Myös kokeen järjestelypaikkana toiminut Hossa sai Möttöseltä kiitoksia.
Karkea lumi toi haasteita koirien tassuille. Sandra Johansson kokeili koiralleen ensimmäistä kertaa vetokoirille tarkoitettuja tossuja. Kuva: Hannu HuttuSuomesta mukana oli seitsemänvuotias pohjanpystykorvanarttu Murtsukan Riemu, jonka ohjaajana toimi Harri Kärkkäinen Lapinlahdelta. Voitto jäi tällä kertaa haaveeksi, mutta se ei parivaljakkoa haittannut.
”Tärkeintä on, että pääsee osallistumaan tällaiseen tapahtumaan näin upeissa maisemissa ja hienossa kelissä, Kärkkäinen tuumaa.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat








