Viime talven kohteitavielä hakkaamatta
Tämän vuoden puukauppa on alkanut selvästi vaisummin kuin viime vuonna. Neljän ensimmäisen viikon aikana Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat puuta yksityismetsistä 2,1 miljoonaa kuutiometriä. Viime vuonna vastaavaan aikaan kauppoja tehtiin 2,9 miljoonaa kuutiometriä.
Ostajien intoa jarruttaa tavallista suurempi talvileimikoiden määrä, joka jäi käsiin lumettoman ja lämpimän viime talven jälkeen.
”Nyt syödään olemassa olevaa varantoa. Plakkarissa on niin paljon talvipuita, että niiden turvin päästään pitkälle kevättä kohti”, sanoo Versowoodin metsäpäällikkö Jussi Torpo.
Koskisen konsernille puuta hankkivan Koskitukin metsäpäällikkö Jussi Joensuu on Torpon kanssa samaa mieltä, että vaisun kauppatahdin selitys on suuri talvileimikoiden määrä.
”Tammikuun pienestä alavireestä huolimatta lopputalven ja varsinkin kevään vilkkaalle puukaupalle on hyvät odotukset.”
Jos talvi jatkuu maalis–huhtikuuhun, voi Joensuun mukaan ostoihin mahtua vielä talvileimikoitakin.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
