
Pyy lensi melkein Tapio Haarlaan uuniin
Onko ilmaisia lounaita olemassa? Tapio Haarlaalle kanalintuateria tuli lähes tarjottimella.
Tapio Haarlaa tunnetaan myös sääaiheisista jutuistaan, joita hän kirjoittaa Metsänomistajan Aarre -lehteen. Kuva: Jaana Kankaanpää, Tapio Haarlaa, koonnut: Sanne KatainenMetsänomistaja ja tubettaja Tapio Haarlaalle kävi keskiviikkona erikoinen tapaus, kun hän oli editoimassa videota mökillään Lohjalla.
”Keittiöstä kuului yhtäkkiä kova pamaus. Menin katsomaan, mitä tapahtui. Ikkunan ulkopuolella pomppi närhi, ja maassa makasi pyy hengettömänä.”
Ilmeisesti närhi oli hätistellyt tai jahdannut pyytä, joka sitten oli epäonnisesti lentänyt suoraan ikkunaan, Haarlaa pohtii tapahtumien kulkua.
”Jos ikkuna olisi ollut auki, niin sehän olisi käytännössä lentänyt suoraan uuniin”, hän kuvailee.
”Jos ikkuna olisi ollut auki, niin sehän olisi käytännössä lentänyt suoraan uuniin.”
”Bisneksessä sanotaan, ettei ole ilmaisia lounaita”, hän kirjoitti huvittuneena työelämään painottuvassa Linkedin-palvelussa. Nyt tapahtui kuitenkin poikkeus. Pyy lensi hänen keittiönsä ikkunaan pyytämättä ja yllättäen.
Haarlaa harkitsi tovin, että ottaisi henkensä juuri menettäneen kanalinnun lihat talteen, mutta kiireen vuoksi lintu jäi tällä kertaa muiden eläinten syötäväksi.
Haarlaa huomauttaa, että hänellä olisi ollut saaliin ottamiseen oikeus, sillä hän on kiinteistön metsästysoikeuden haltija, hänellä on pyyntilupa ja pyyn metsästyskausi on parhaillaan käynnissä.
Riistakeskus ohjeistaa verkkosivuillaan, miten toimia, jos löytää kuolleen riistalinnun.
”Löytäjän on viipymättä ilmoitettava kuolleena löytyneestä pyyntiluvanvaraisesta riistaeläimestä metsästysoikeuden haltijalle sekä alueen riistanhoitoyhdistykselle. Jollei metsästysoikeuden haltijaa tavoiteta kahden vuorokauden aikana, löytäjä saa pitää eläimen, jos hänellä on vastaava pyyntilupa.”
Riistakeskuksen mukaan ilman pyyntilupaa lintua ei saa ottaa haltuun, vaikka metsästysoikeuden haltija ei haluaisikaan eläintä itselleen.
Myöskään rauhoitettua tai rauhoitusaikana kuolleena löydettyä riistalintua ei saa ottaa haltuun. Täten esimerkiksi elokuussa ikkunaan lentänyttä pyytä Haarlaa ei olisi saanut ottaa itselleen.
Ruokavirasto muistuttaa, että jos maastosta löytyy useita luonnonvaraisia lintuja kuolleina, täytyy ottaa yhteyttä lähimpään virkaeläinlääkäriin. Ruokavirastossa tutkitaan, onko kyse lintuinfluenssasta.
Kuolleiden lintujen kanssa on aina muistettava käyttää suojakäsineitä.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat



