Puukauppa käy säästöliekillä
Puukauppa ei ole vilkastunut syksyllä odotusten mukaisesti. Metsäntutkimuslaitoksen mukaan lokakuussa puukaupat ovat vähentyneet viidenneksen viimevuotisesta.Yksityismetsistä kertyi syyskuussa puuta 3,1 miljoonaa kuutiometriä. Puukauppaa jarrutti ostajien varovaisuus. Etenkin kuusitukista oli ylitarjontaa.
Vaikka puukauppa on käynyt syksyllä verkkaisesti, alkuvuosi oli sen verran ripeä, että syyskuun loppuun mennessä puukaupan määrä oli sama kuin vuotta aiemmin.
Lokakuun kolmen ensimmäisen viikon tietojen perusteella verkkainen tahti jatkuu puukaupassa. Metsäteollisuuden ostot ovat supistuneet viidenneksellä verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon.
Syyskuussa metsäteollisuus maksoi puusta prosentin enemmän kuin kuukautta aiemmin. Viime vuoden keskihintaan verrattuna ainut nousija oli koivutukki. Muiden puutavaralajien hinnat olivat ennallaan tai laskivat lievästi.
Kantohinnoista poiketen hankintahinnat alenivat syyskuussa prosentin elokuusta.
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat

