It's about taimi -kiertue vie kouluihin metsä- ja ilmastotietoa – mukana tubettaja Joose Soini

4H:n koulukiertue It’s about taimi käynnistyi tänään. Kiertue kertoo metsien roolista ilmastonmuutoksen hillinnässä.
Metsä- ja ilmastoaiheinen oppitunti pidetään etänä. Oppilaat pääsevät muun muassa tekemään metsämeemejä.
”Olemme pyrkineet luomaan konseptin, jonka parissa nuoret viihtyvät. Tänä vuonna olemme tuottaneet lisäksi mukaansatempaavan videon, jossa tubettaja ja 4H-yrittäjänä toiminut Joose Soini pureutuu metsäisiin teemoihimme yhdessä asiantuntijoiden kanssa”, kertoo 4H-liiton viestinnän asiantuntija Aino Heininen.
”Tämä toivottavasti edesauttaa sitä, että meillä on tulevaisuudessa monipuolisia metsäosaajia.”
Yli 3 000 yhdeksäsluokkalaista on oppinut esimerkiksi metsien hiilensidonnasta, puupohjaisista materiaaleista ja kestävästä metsänhoidosta.
Viime syksyn kiertueelle osallistuneista nuorista 56 prosenttia oppi uutta metsien kyvystä toimia hiilinieluina.
35 prosenttia kertoi oppineensa uusia keinoja vaikuttaa itse ilmastonmuutoksen hillitsemiseen.
”Kyselyyn vastanneet oppilaat kertoivat oppineensa uutta asiaa metsistä kiertueellamme. Tämä toivottavasti edesauttaa sitä, että meillä on tulevaisuudessa monipuolisia metsäosaajia”, Heininen iloitsee.
Koulukiertue kestää joulukuun alkuun saakka.
It´s about taimi on yksi osa 4H-järjestön tekemää paikallista ja valtakunnallista metsäkasvatuksen nuorisotyötä.
4H:n toiminnassa lapsi ja nuori oppii metsien roolista 4H-kerhoissa, työllistymällä Taimiteko-istutuksiin, osallistumalla koululaisten metsäpäiviin tai perustamalla metsäalaan liittyvän 4H-yrityksen.
Koulukiertuetta rahoittaa Metsämiesten Säätiö ja yhteistyökumppanina toimii PEFC Suomi.
Koulukiertue kestää joulukuun alkuun saakka.
Metsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

Osaston luetuimmat
- Koneen säätiön rahoitusta saanut Elokapina ilmoittaa tukkineensa Kemin sellutehtaan pääsisäänkäynnin
- Metsä Tissue sijoittaa uuden pehmopaperitehtaansa Ison-Britannian Gooleen – raaka-aine tulee tutusta paikasta
- Karjalainen: Sudet tunkeutuivat pihattonavettaan ja söivät vasikan Tohmajärvellä
- Stora Enson Hans Sohlström on UPM-taustainen metsäteollisuusjyrä, joka tiesi jo pietarsaarelaisena lukiolaisena haluavansa teollisuusyhtiön johtoon
- Suurin osa marjoista jää poimimattomana metsiin – marjakasville itselleen on parempi päätyä eläimen kuin ihmisen ravinnoksi
- Video: Tämän keksinnön ansiosta Jouko Makkosen ei ole tarvinnut turvautua metsän mätästyksessä vieraan apuun vuosikymmeniin
- Stora Enson vaikeneminen nostaa kysymyksiä: Miksi Sohlström on oikea henkilö johtoon?