Kuljetuskustannusten nousu kääntää katseet lähipuuhun
PADASJOKI (MT)
Puuta jalostava teollisuus haluaa puunsa yhä lähempää tehtaita, sillä kuljetuskustannukset ovat nousseet nopeasti viime vuodet. Kustannuksia kuvaava puutavarayhdistelmäindeksi on noussut vuodesta 2010 noin 15 prosenttia.
”Kuljetuskustannusten nousu pakottaa hankkimaan puut entistä lähempää sahoja”, toteaa Versowoodin hankintapäällikkö Pauli Otava.
Versowood on jo supistanut hankinta-aluettaan, eikä yhtiö laajenna sitä mielellään uudelleen, jos puuta vain läheltä löytyy.
”Melko lailla 100 kilometrin säteeltä pyrimme hankkimaan puut.”
Helpotusta haetaan rekkojen painorajojen nostosta. Otava ihmettelee sitäkin, miksei VR tarjoa rautatiekuljetuksia kilpailukykyisenä vaihtoehtona. Versowoodin Otavan sahalta Mikkelissä päinvastoin purettiin rata vuonna 2011.
Versowood tarvitsee päivittäin noin 170 rekallista puuta. Määrä voi kasvaa noususuhdanteen aikana.
”Olen sitä mieltä, että tukkia kannattaisi kauemmilta alueilta kuljettaa junalla”, Otava sanoo.
Otava puhui Elinvoimaa metsistä -hankkeen tiedotustilaisuudessa Padasjoella tiistaina. Metsäkeskuksen vetämän neuvontahankkeen tarkoituksena on kannustaa Päijät-Hämeen metsänomistajia aktiivisuuteen.
Ensi vuoden loppuun kestävän hankkeen ajaksi Metsäkeskus on palkannut kolme neuvojaa, jotka opastavat metsänomistajia. Kohderyhmä ovat passiiviset, kauniimmin sanottuna tietämättömät metsätilalliset.
”Metsätalous on tämän hankkeen fokus, mutta omistaja määrittää tavoitteet”, korostaa hankkeen projektipäällikkö Kaj Lindh. Tarvittaessa metsänomistajia neuvotaan myös suojelukohteiden valintaan.
”Silloin ollaan epäonnistuttu, jos metsänomistaja ei tiedä mahdollisuuksiaan.”
Hanketta rahoittavat pääasiassa EU ja metsäteollisuusyritykset. Hankkeen puitteissa markkinoidaan vasta avattua Metsään.fi-palvelua, jossa metsänomistaja voi tarkastella tilansa tietoja sähköisesti.
Päijät-Hämeessä metsien käyttöaste on jo verrattain korkea verrattuna muuhun Etelä-Suomeen.
Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen alueella hakataan vuosittain noin 1,7 miljoonaa kuutiometriä puuta. Se on hieman alle hakkuusuunnitteen verran, eli puuston määrä vuosittain kasvaa vielä nykyisellä hakkuutahdilla.
Hakkuita olisi kuitenkin mahdollista lisätä uudistamalla varttuneita metsiä. 1990-luvulle asti Päijät-Hämeen metsät kasvoivat huomattavasti hakkuita enemmän. Kertyneiden varantojen purkaminen mahdollistaisi muutamaksi vuodeksi jopa 50 prosenttia nykyistä korkeammat hakkuut, kertoo Päijät-Hämeen metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Jari Yli-Talonen.
Päijät-Hämeen maaseutukuntien taloudelle metsien hyödyntäminen on elintärkeää. Muuten kunnista uhkaa tulla Lahden nukkumalähiöitä, korostaa kuntia hankkeen ohjausryhmässä edustava Pekka Salonen.
Metsätalous ja metsäteollisuus työllistivät Päijät-Hämeessä vuonna 2010 suoraan 3 000 työntekijää ja välillisesti 2 000.
HENRIK SCHÄFER
Artikkelin aiheetMetsäpalvelu
Miltä metsäsi näyttää euroissa? Katso puun hinta alueittain ja hintojen kehitys koko Suomessa.

- Osaston luetuimmat
