Lillukka on vanha rohtomarja – sen lehdistä on keitetty hoitoteetä ja marjoista vatsarohtoja

Lillukan marja on kirkkaanpunainen kerrannaisluumarja. Kuva: Jyrki Sahinoja / Vastavalo

Lillukka (Rubus saxatilis) on marjakasvi, jonka voima piilee pitkien rönsyjen vehreissä lehdissä. Vanha kansa haudutti lehdistä hoitavaa teetä.

Ruusukasvien heimoon lukeutuva karheavartinen lillukka rönsyää maata pitkin ja juurehtii nivelkohdista. Lillukkaa esiintyy kivikkoisissa lehdoissa ja metsäisillä mäillä. Se viihtyy valoisilla paikoilla ja saattaa ilmestyä uutena kasvustona tuoreille hakkuuaukeille, varsinkin jos lähistöllä on vesistö.

Lillukan lehdet ovat kolmisormiset ja kaksinkertaisesti sahalaitaiset. Valkoiset kukinnot ilmaantuvat keskikesällä ja kerrannaisluumarjat kesän lopulla.

Ruotsin kielellä lillukkaa kutsutaan kivivadelmaksi. Suomessa lillukan lempinimet linnunmarja, lämmänmarja ja kissanlillukka ovat viitanneet kasvin vaatimattomiin marjoihin.

Lillukka lisääntyy siemenestä mutta myös pitkien juurtuvien ja lehtiruusukkeita kasvattavien rönsyjensä avulla.

Mesilillukka (Rubus × castoreus) on yleinen lillukan ja mesimarjan risteymä. Se tuottaa marjoja hyvin harvoin, mutta sen lehtiä voi kerätä kuten lillukan.

Lillukka muistuttaa mesimarjaa ja vadelmaa ja kasvutavaltaan mansikkaa. Suurisiemeniset, punaiset marjat ovat vähälukuisia. Marjat ovat kiiltäviä ja kirkkaanpunaisia, maultaan raikkaan hapahkoja.

Marjojen vähäinen hedelmäliha ja niukka sato ovat rajanneet lillukan säilöntäkäytön harvinaiseksi mausteeksi. Lillukkamehut ja -hyytelöt on säästetty rohdoksi, jota on nautittu vatsataudin tai kurkkukivun yllättäessä.

Kansanlääkinnässä lillukanmarjoja on kerätty mahalääkkeeksi loisten häätöön. Ukrainalainen tutkija totesi 1960-luvulla lillukanmarjojen mehun tappaneen ihmisen kantamia loisia, ameeboja ja siimaeliöitä.

Lillukanlehtirohtoa on käytetty ulkoisesti ja paikallisena verenvuotoihin ja palovammoihin ja kurlausvetenä kurkkutulehdukseen.

Valko-Venäjällä lillukalla on torjuttu hiustenlähtöä ja poistettu hilsettä. Lillukoista, karhunsammalesta, viiltosarasta ja mistelistä on tehty tätä varten tukanpesuaine. Ainekset on pilkottu ja keitetty pehmeiksi, ja sen jälkeen liemi on siivilöity talteen.

Lillukan lehdillä on parkkiainepitoisuutensa vuoksi elimistössä supistava vaikutus. Fenolihapoista lillukassa on ellagi-, galli- ja kahvihappoa, P-kumariinihappoa sekä vanilliinihappoa.

Lehdissä maistuukin aavistus vaniljan makua. Vanilliinihappo on antimikrobinen antioksidantti. Kansanlääkinnässä lillukanlehtiteellä on hoidettu tulehduksia, ja lehdistä on valmistettu tauteja torjuvaa keitettä.

Kahvihappo on antibakteerinen, sienitulehduksia torjuva antihistamiini. Kahvihappo torjuu mahahaavaa, laukaisee kouristuksia, rauhoittaa ja suojaa maksaa sekä vähentää verihiutaleiden kokkaroitumista.

Gallihappo on tulehdusten estäjä. Se lievittää kipuja ja vähentää karsinogeenien vaikutusta. Myös lehtien sisältämä ellagihappo ehkäisee tulehduksia bakteereja torjumalla. Ellagihappo suojaa ympäristömyrkkyjen vaikutuksilta.

Antioksidanteista lillukassa on muun muassa kemferolia ja kversetiiniä, tilirosidia ja hyperosidia sekä sinappihappoa. Esimerkiksi kemferoli lisää sapeneritystä, alentaa verenpainetta, ehkäisee sepelvaltimotulehduksia ja vahvistaa immuunipuolustusta.

Kemferolia on villikasveista lillukan lisäksi myös maitohorsmassa, siankärsämössä, apilankukissa, maksaruohossa sekä vadelmanlehdissä. Lillukan lehti kuuluu näiden kasvien ryhmässä vatsaa rauhoittavaan teesekoitukseen.

Marjakasveissa yleinen kversetiini puolestaan vähentää sydän- ja verisuonitautien riskiä, ehkäisee DNA-vaurioiden ja pahan LDL-kolesterolin syntyä. Kversetiini alentaa verensokeria, ehkäisee harmaakaihia ja suonikohjuja ja suojelee maksaa. Paikallisesti iholla kversetiini vahvistaa hiussuonia.

Lillukanlehtien keruu alkaa kesäkuussa. Marjoja pääsee maistamaan keskikesällä. Rönsyjä voi kerätä koko sulan maan kauden, erityisesti talven varoiksi.

Lillukkaa kannattaa istuttaa sen rönsyjä siirtämällä esimerkiksi mökkipihalle valoisaan rinteeseen. Lillukan seuraan sopii myös aurinkoisessa rinteessä suikertavan sianpuolukan rönsyjä. Yhdessä nämä kasvikaverukset suojaavat rohdoissa kylmänvaivoilta.

Artikkeli on julkaistu Aarteessa 8/2016.

Avaa artikkelin PDF