Metsäala sai Troijan hevosensa ‒ miksi kompensaatioita kehittelevät myös metsänhoitoyhdistykset?

Monikansallinen kaivosyhtiö Anglo American osti Inarin yhteismetsältä lähes 3 000 hehtaaria metsää suojeluun korvatakseen Sakatin kaivoksen aiheuttamia haittoja. Inarissa kauppa ratkaisi pitkään jatkuneen pattitilanteen. Kuvituskuva. Kuva: Juha Kauppinen

MT Metsä|Metsiensuojelu

31.5.202215:30

Kolumni

Hannes Mäntyranta

Kun ekologisista kompensaatioista alettiin meillä puhua, maailmalla ne olivat jo kansainvälistä toimintaa. Vuonna 2017 kerroin tässä lehdessä, että ympäristöministeri Ville Niinistö oli jopa esittänyt kompensaatiosuojelun esimerkkinä siitä, mitä Suomi voisi tarjota Brasilian kaivosteollisuudelle.

Kysyin, mikä on Suomen metsäsektorin kohtalo, jos ulkomainen iso raha alkaa ”korvata” aiheuttamaansa ympäristötuhoa ostamalla suomalaisia metsiä suojelualueiksi? Metsäväki piti tätä täysin epäuskottavana.

Kun monikansallinen kaivosyhtiö Anglo American ilmoitti toukokuussa ostavansa Inarin yhteismetsältä 2 900 hehtaaria metsää kymmenellä miljoonalla eurolla korvatakseen Sakatin kaivoksen aiheuttamia haittoja, metsäala yllätettiinkin tavanomaiseen tapaan housut kintuissa.

Vieläkään ei suojelusta ajatella maksettavan korvauksia muille kuin metsänomistajille, vaikka korjatun puun kansantaloudelliset vaikutukset ovat metsätalouteen verrattuna jopa kymmenkertaiset. Kompensaation kriteerejä ei ole säädetty, mutta maailmalla katsotaan, että sen pitäisi luoda uusia luontoarvoja tuhottujen tilalle, mitä suojelu ei tee kuin erittäin pitkällä aikavälillä.

Inarin yhteismetsää ei voi arvostella. Kansainvälinen metsäsertifioinnin järjestelmä FSC oli luonut tilanteen, jossa metsäyhtiöt eivät voineet ostaa puuta yhteismetsän omistamilta, FSC:n kiistanalaisiksi nimeämiltä alueilta, vaikka yhteismetsä ei FSC:hen kuulukaan.

Globalisaatio löysi yksinäisimmät uhrinsa ensimmäisen maailman syrjäseuduilta. Ympäristöjärjestöjen nimellä kulkeva konfliktiteollisuus ja sen kainalossa olevat, sosiaalisen vastuun nimeen vannovat metsäyhtiöt eivät heistä välitä.

Molemmat vetoavat FSC:n sääntöihin. Ne itse kuitenkin ovat FSC:ssä päättävässä asemassa, varsinkin ympäristöjärjestöt.

Tapahtunut osoittaa taas, että metsäaktivismin tarkoitus ei ole luonnonsuojelu, vaan metsien poistaminen talouskäytöstä, minkä hyvänsä metsien, millä hyvänsä keinolla.

Mutta miksi kompensaatioita kehittelevät myös metsänhoitoyhdistykset? Ovatko ne ymmärtäneet, että se on Troijan lahjahevonen, joka kantaa sisällään tulossa olevat hyvän hiilikompensaation ehdot.

Hyvän kompensaation luoman hiilivaraston pitäisi säilyä jopa sata vuotta ja sen pitäisi tuoda varma lisäys hiilensidontaan. Metsänhoitoyhdistysten Hiilipalvelun keino, lannoitus, ei täytä kumpaakaan: varasto säilyy vain joitakin vuosia ja lannoitus on muutenkin kannattavin metsänparannustoimi.

Miten Hiilipalvelun käy, kun hyvän kompensaation periaatteet aikanaan saadaan voimaan?

Kirjoittaja on toimittaja, ja seurannut pitkään metsäasioita.